Kyborgiantropoloksi
Amber Case
Ihmisten ja koneiden välinen vuorovaikutus
Amerikkalainen Amber Case on puhuja, tietokirjailija, tutkija ja yrittäjä, joka keskittyy ihmisten ja koneiden väliseen vuorovaikutukseen. Case tutkii koneiden ja ihmisten suhdetta vierailevana tutkijana amerikkalaisissa huippuyliopistoissa, Harvardissa ja MIT:ssä. Case kutsuu itseään kyborgiantropoloksi.
Case on kirjoittanut aiheesta kirjan: Calm Technology. Kirjan keskeisenä aiheena on, että teknologian ei pidä vaatia liikaa käyttäjänsä huomiota. Pitää suunnitella teknologiaa, joka kunnioittaa huomiotamme sen sijaan, että vie sen muualle. Case toteaa, että teknologian pitää toimia arjessa niin, ettei se häiritse käyttäjäänsä koko aikaa. Automatisaation tulee kulkea meidän rinnallamme, ei ohjailla meitä. Hänen mukaansa useat suuret teknologiayhtiöt ovatkin jo onneksi heränneet calm technologyn suunnittelun periaatteisiin.
Viime vuosina Case on keskittynyt nykyistä rauhallisemman laite- ja ohjelmistosuunnittelun edistämiseen. Tällä hetkellä hän valmistelee kirjaansa äänien ja melun vaikutuksesta ihmiseen. Hän ennustaakin, että tulevaisuudessa menestyvät sellaiset tuotteet, jotka lähettävät vain sellaisia hienovaraisempia viestejä joita käyttäjä todella tarvitsee.
Video
Pressikuvat
ICT
Aivojen asiantuntijat
Keynote Speakers
Artikkelit
Näin valitset sopivan puhujan! Vinkit onnistuneeseen puhujavaraukseen
Ulkopuolinen puhuja on yksi tapahtumien ja yritysten sisäisten koulutusten merkittävimpiä valintoja. Useimmat asiakkaistamme tekevätkin ensimmäisen puhujatilauksensa kauttamme ja autamme mielellämme prosessissa sinun tai yrityksesi toiveiden mukaisesti. O
M 13 Syyskuu
Järjestä yrityksesi pikkujoulut vaivattomasti – esiintyjät & viihteelliset keynote-puheenvuorot
Etsitkö ikimuistoista twistiä yrityksesi pikkujouluihin? Speakersforum tarjoaa Suomen eturivin esiintyjiä pikkujoulujuhlienne ohjelmaan – räätälöidään yhdessä teidän näköinen tapahtuma. Ennakoi ja aloita suunnittelu hyvissä ajoin, sillä puhujien ja esiint
M 13 Syyskuu