Arttu Vallenius

Usein kysymys on ammattilaisten näkökulmien laajentamisesta saattamalla ajattelu oikeaan kontekstiin joko kontekstia tai ajattelua muuttamalla

Valokuvaaja: Jesse Reponen

Vuorovaikutuskouluttaja

Arttu Vallenius

Turvallisuus- ja asiakaspalvelutyön laaja-alainen osaaja

Arttu Vallenius on vuorovaikutuskouluttaja, jonka erityisosaaminen on poikkeavien asiakaspalvelutilanteiden hallinnassa. Hänen luentonsa ja koulutuksensa tunnetaan käytännön sekä teorian viihdyttävinä yhdistelminä. Tapahtumissa jokainen aihe viedään osallistujien iholle siten, että oppien vieminen käytäntöön on mahdollista ilman kitkaa.

Arttu toimii tällä hetkellä turvallisuusalan opettajana, johon hänet valittiin kymmenen rikospoliisina ja viiden psykiatrisena hoitajana vietetyn vuoden jälkeen. Ennen opettajaksi siirtymistä Arttu toimi kyberturvakonsulttina. Tässä toimenkuvassa hän koulutti yritysten henkilöstöä toimimaan yhdessä kriisi- ja uhkatilanteissa ja tämä näkyy hänen yhteisöille vedetyissä koulutuksissa. Hän on toiminut myös poliisikokelaiden koulutuksessa luennoitsijana, jossa aiheena on ollut haastavien tilanteiden hallinta puhumalla.

Asiakastyössä, jossa kohdataan epätavallisesti käyttäytyviä ihmisiä, tarvitaan ammattimaista, maanläheistä otetta. Näiden taitojen kouluttamisessa Arttu on Suomen parhaita. Asiakkaiden haastava käyttäytyminen, kuten myös mielenterveysongelmista kärsivät tai päihteiden käyttäjät ovat asiakaspalvelutyön arkipäivää. Oikeilla reagointi- ja asiakaspalvelumalleilla on mahdollista pitää asiakastyytyväisyys sekä henkilöturvallisuus hyvänä. Sen tähden koulutukset ovat laadittu sisällöltään siten, että ne vastaavat täsmällisesti asiakkaan käytännön tarpeisiin.

Aiheet esimerkiksi

  • Henkilöturvallisuus
  • Haastavat asiakastilanteet
  • Vuorovaikutus haastavassa asiakastilanteessa
  • Puhumalla rauhoittelu
  • Taktinen puhuttaminen
  • Uhkauksen riskiarvio
  • Neuroplastisuus

Pressikuvat

Artikkelit

Arttu Vallenius

Arttu Vallenius

Entinen rikospoliisi

Valokuvaaja: Jesse Reponen

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2