Psykologian uudisraivaaja
Ben Furman
Suomalaisen työhyvinvoinnin edelläkävijä
Ratkaisukeskeisen psykologian uudisraivaaja psykiatri Ben Furman on suomalaisen työhyvinvoinnin edelläkävijä. Hän on mullistanut käsityksemme siitä, miten työelämän henkisen hyvinvoinnin ongelmia kannattaa lähestyä ja kehittänyt yhdessä työtoverinsa Tapani Aholan kanssa yksinkertaisuudessaan nerokkaita menetelmiä henkiseen hyvinvoinnin edistämiseen työpaikoilla.
Ben on kouluttajana paitsi pätevä alansa asiantuntija myös hauska – joskus jopa räävitön – esiintyjä. Hän on onnistunut yhdistämään huumorin, tarinankerronnan, hauskat harjoitukset ja ennen kaikkea hyödyllisen tiedon jakamisen oppimisen ilotulitukseksi. Benin luennot avaavat ihmisten silmät löytämään ilon ja luovuuden omasta arjestaan.
Hänen aiheitaan ovat esimerkikisi:
- Työhyvinvointi ja työnilo
- Ratkaisukeskeinen yrityskulttuuri
- Työpaikan ihmissuhteet ja hyvä vuorovaikutus
Pressikuvat
Tunnetut mediakasvot
Aivot
Henkilökohtainen kehitys
Artikkelit
Näin valitset sopivan puhujan! Vinkit onnistuneeseen puhujavaraukseen
Ulkopuolinen puhuja on yksi tapahtumien ja yritysten sisäisten koulutusten merkittävimpiä valintoja. Useimmat asiakkaistamme tekevätkin ensimmäisen puhujatilauksensa kauttamme ja autamme mielellämme prosessissa sinun tai yrityksesi toiveiden mukaisesti. O
M 13 Syyskuu
Järjestä yrityksesi pikkujoulut vaivattomasti – esiintyjät & viihteelliset keynote-puheenvuorot
Etsitkö ikimuistoista twistiä yrityksesi pikkujouluihin? Speakersforum tarjoaa Suomen eturivin esiintyjiä pikkujoulujuhlienne ohjelmaan – räätälöidään yhdessä teidän näköinen tapahtuma. Ennakoi ja aloita suunnittelu hyvissä ajoin, sillä puhujien ja esiint
M 13 Syyskuu