Yksi suomalaisen Youtube-skenen pitkäaikaisimmista sisällöntuottajista.
tubettaja, sosiaalisen median vaikuttaja
Eeddspeaks Eetu Pesonen
Itsensä ylittäminen, sisältömarkkinointi, vaikuttaminen sosiaalisessa mediassa
Eeddspeaks eli Eetu Pesonen on yksi suomalaisen Youtube-skenen pitkäaikaisimmista sisällöntuottajista. Vuodesta 2012 lähtien videoita omasta elämästään, ajatuksistaan ja kiinnostuksen kohteistaan jakanut Eetu on kerännyt eeddspeaks –kanavalleen Youtubessa yli 300 000 tilaajaa. Tämän rinnalle syntyi vuonna 2013 pelikanava eeddplays, pelisisältöä on tähän mennessä tilannut yli 200 000 käyttäjää. Kuukausittain Eetu Pesosen Youtube-sisältöä kahdelta kanavalta kulutetaan jopa kaksi miljoona kertaa.
Seitsemän vuoden kokemus Youtubesisällön tekemisestä ja työskentelystä ensimmäisenä Suomeen rantautuneessa verkostossa – Splay Suomessa, toi tekemiseen osaamista jota ei minkään koulun penkillä voinut opiskella. Tämä käsittää esimerkiksi kaupallisten yhteistöiden hinnoittelun ja oman brändin kehittämisen siihen pisteeseen, että harrastukselta tuntuva asia voi olla sinulle päivätyö.
Yleisö on kasvanut "helposti samaistuttavan" Eetu Pesosen mukana jo vuosia joka on mahdollistanut erilaisten sisältöjen kokeilemisen, viimeisimpänä podcastit jotka ovat tällä hetkellä Suomen suosituimpia eri podcastia julkaisevissa alustoissa.
Itsensä ylittäminen
Löydä itsestäsi taito jonka olemassaolosta et koskaan tiennyt
Harrastuksen kääntäminen elannoksi
Oman brändin arvon määrittäminen
Sisältömarkkinointi sisällöntuottajan silmin
Miten hyödyntää sosiaalisen median vaikuttajaa mainoskampanjassasi