Yhdenvertaisuusasiantuntija
Hannu Medina
Everybody should be celebrated, not just accepted.
Hannu Medina on inspiroiva, aito ja intohimoinen tarinankertoja. Hänet tunnetaan rohkeana ja kantaaottavana moninaisuuden puolestapuhujana ja vähemmistöjen voimaannuttajana.
Hannu Medinan elämä muuttui, kun hän tuli kaapista vuonna 2015. Iso elämänmurros toi mukanaan uutta voimaa, rohkeutta ja kokemuksia, joiden hän ei ollut aikaisemmin tajunnut olevan edes mahdollisia. Hannu ymmärsi, että kokonainen, itselleen ja muille rehellinen ja näkyvä ihminen on aina mielenkiintoisempi, lähestyttävämpi ja uskottavampi kuin itseään piilotteleva. Kaapissa piilossa voi olla mitä tahansa seksuaalisuuden sijasta ja lisäksi. Erilaisuutta piilotellaan, sitä vähätellään ja vältetään ottamasta rohkeasti voimavaraksi sekä omaan että muiden käyttöön.
Hannu Medina on vuoden 2015 jälkeen perustanut lifeof2men blogin yhdessä meksikolaisen aviomiehensä kanssa, avannut Suomen ensimmäisen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille suunnatun matkailusivuston sekä lanseerannut oman podcastin ja We Speak Gay monimuotoisuussertifikaatin. Hannu puhuu representaation merkityksestä ja kouluttaa yrityksiä ja yhteisöjä näkemään moninaisuuden voimavarana ja osana liiketoimintaa. Hänen unelmanaan on rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokainen voi olla turvallisesi aito oma itsensä, kokonainen.
Hannu on puhujana oivalluttaja ja näkymättömien ennakkoluulojen ja rakenteiden esille tuoja. Kaapista ulostulo on metafora, jota Hannu käyttää moniulotteisesti puheissaan ja koulutuksissaan. Hänen oma kasvutarinansa toimii esimerkkinä aitouden ja rehellisyyden merkityksestä.
Pressikuvat
Psykologia
Henkilökohtaisenkehityksen valmennus
Koskettavat tarinat
Artikkelit
Mitä jos? -podcastin vieraana Petteri Kilpinen
Petteri Kilpinen on toiminut pitkään toimitusjohtajana, johtajien neuvonantajana ja useiden yritysten hallituksissa. Hänen missionsa on parantaa yksilöllisellä tavalla johtajien ja asiantuntijoiden henkistä ja fyysistä suorituskykyä sekä kokonaisvaltaista
u 22 Toukokuu
Mitä jos? -podcastin vieraana Rosa Nenonen
Rosa Nenonen on tietokirjailija, puhuja ja positiiviseen psykologiaan pohjautuvan hyvän elämän akatemia Pilots Helsingin perustaja. Puhuessaan Rosa yhdistää ainutlaatuisella tavalla modernin tutkitun tiedon omiin oivalluksiinsa hyvästä elämästä. Rosa halu
u 15 Toukokuu