Heikki Huovinen & Hanna Markuksela
Suorituskyvyn kasvua suorittamatta -valmennus
Heikki Huovinen ja Hanna Markuksela kasvattavat johtajien sekä tiimien suorituskykyä ja Inhimillistä Erinomaisuutta vahvalla Formula-1-tähtien ja huippujohtajien parissa karttuneella valmennuskokemuksella.
Heikki Huovinen on maailmanluokan psyykkisen ja fyysisen suorituskyvyn valmentaja, jolla on vankka ja laaja-alainen kokemus niin huippujohtajien kuin huippu-urheilijoidenkin valmentamisesta Suomessa ja maailmalla. Heikin ideologia nivoutuu Mental RACE-metodiin, jossa tiivistyy levosta käsin lähtevä huippusuorituksen anatomia.
Hanna Markuksela on huikean perehtynyt stressin ja vireystilojen psykofysiologiaan ja lisäksi hän on erinomaisen hyvä ihmisten valmentaja. Hannalta löytyy muun muassa suorituskyvyn salaisuus – vireystilan säätelyn avulla huipputuloksiin -kirja, ja hän myös kouluttaa ammattilaisia valmentamaan asiakkaidensa vireystilaa.
He uskovat, että jokaisella meistä on oma Inhimillinen Erinomaisuutemme, ja että sitä kohti pyrkiminen ja itsesäätelytaitojemme kehittäminen kasvattavat meitä kohti uniikkia huippusuoritustamme. Lopulta, yksilölle merkitykselliset haasteet yhdistettynä riittävään kyvykkyyteen levätä psyykkisesti ja fyysisesti luo menestystä uuvuttamatta.
Inhimillisen erinomaisuuden koulutus on itsensä johtamisen valmennus johtajille ja oman alansa huipuille, jotka haluavat kasvattaa omaa suorituskykyä ja inhimillistä kyvykkyyttä hyödyntämällä korkean tason tiedettä sekä pureskeltua tietoa.
Aiheet esimerkiksi
- Levon ja unen biologia
- Rytmit
- Unihaasteiden hoito
- Vahvempi tulevaisuus
- Vahvuudet
- Arvostuksen psykologia
- Tulevaisuutesi tarina
- Suorituskyvyn kasvu
- Stressin ja vireystilojen psykofysiologia
- Yksilö-ympäristö yhteensopivuus
- Haastavan suoritustilanteen harjoittelu
- Huippusuoritukseen suorittamatta