Creative Director & Partner
Jari Lähdevuori
Digitaalisen markkinoinnin asiantuntija
Jari Lähdevuori aloitti työt toimistopuolella aikaan, jolloin somemarkkinointi alkoi vakiintua alan termistöön. Hän lähestyykin luovuutta social first. Siitä syntyi myös Kurio, jota Jari oli perustamassa 2012.
Jari Lähdevuori on suunnitellut asiakkaille lukuisia kansainvälisesti palkittuja kampanjoita ja auttanut nostamaan Kurion Vuoden Toimisto- ja Agency Of The Year -tunnustuksiin. Jari on kysytty puhuja niin koti- kuin ulkomailla – hän on esiintynyt Cannes Lionsin ja Eurobestin lavoilla ja johtanut molemmissa nuorten luovien akatemioita.
Aiheet esimerkiksi
- Markkinointi
- Sosiaalinen media
- Sisältömarkkinointi
- Viestintä
- Brändit
Pressikuvat
Viestintä
IoT-valmentajat
Markkinointi & Brändäys
Artikkelit
Näin valitset sopivan puhujan! Vinkit onnistuneeseen puhujavaraukseen
Ulkopuolinen puhuja on yksi tapahtumien ja yritysten sisäisten koulutusten merkittävimpiä valintoja. Useimmat asiakkaistamme tekevätkin ensimmäisen puhujatilauksensa kauttamme ja autamme mielellämme prosessissa sinun tai yrityksesi toiveiden mukaisesti. O
M 13 Syyskuu
Järjestä yrityksesi pikkujoulut vaivattomasti – esiintyjät & viihteelliset keynote-puheenvuorot
Etsitkö ikimuistoista twistiä yrityksesi pikkujouluihin? Speakersforum tarjoaa Suomen eturivin esiintyjiä pikkujoulujuhlienne ohjelmaan – räätälöidään yhdessä teidän näköinen tapahtuma. Ennakoi ja aloita suunnittelu hyvissä ajoin, sillä puhujien ja esiint
M 13 Syyskuu