Jenti H. Salminen

Ammattien ja työelämän muutoksessa mukana pysymisen ja edelläkävijyyden perusta ovat jatkuva oppiminen, oppimisurat ja rohkeus tarttua asioihin.

Valokuvaaja: Taru Leinonen

Jenti H. Salminen

Jenti H. Salminen on kasvatustieteiden tohtori. Organisaatioiden ja työyhteisöjen sparraajana hän on innostava, osallistujat aiheeseen mukaansa tempaava leikkisällä ja iloisen ilmapiirin luovalla otteellaan. Hänen laaja työkokemuksensa koulutuksen johtotehtävissä sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla ovat antaneet hänelle ainutlaatuisen näkökulman yksilön ja yhteisöjen tarpeiden sitomisessa organisaatioiden yhteisiin tavoitteisiin. Jenti H. Salminen on yksi suomalaisen ammattikorkeakoulujärjestelmän ideoijista ja arkkitehdeista. Hän on ollut keskeisesti luomassa myös nykyistä ylempää ammattikorkeakoulututkintoa (YAMK) opetusministeriössä ja päivähoitajakoulutusta opetushallituksessa. Sen lisäksi hän on työskennellyt mm. Korkeakoulujen arviointineuvostossa, Keravan kunnan koulutusjohtajana ja Suomen Kuntaliiton kehittämispäällikkönä, myös HR-tehtävissä. Työuran kohokohtia hänelle ovatkin olleet merkittävät koulutusjärjestelmämuutokset, joita on saanut olla suunnittelemassa ja luomassa; edellä mainittujen lisäksi esim. ammattikorkeakoulujen rahoituksen ja hallinnon uudistus, missä hän oli toisena ehdotusten tekijänä ja selvityshenkilönä.

Puhujana Jenti Salminen on innostava, kuulijansa huomioon ottava ja lämminhenkinen, mikä lienee yksi syistä hänen kysyntäänsä mm. kansainvälisissä konferensseissa ja henkilöstön kehittäjänä kotimaassa.

Jenti H. Salminen on luennoinut ja konsultoinut koulutusjärjestelmistä mm. Brasiliassa, Ukrainassa, Bosnia-Herzegovinassa, Norjassa, Virossa, Kanadassa ja Irlannissa. Hän on myös kirjoittanut useita kymmeniä koulutusta sekä sen kehittämistä koskevia artikkeleita ja julkaisuja.

Jenti H. Salminen toimii myös kuvataiteilijana. Hänen töitään on ollut esillä yli 40 näyttelyssä, joista kolmisenkymmentä kansainvälisiä. Taiteilijanuransa kohokohdiksi hän katsoo kunniamaininnan USA:n Artavita Contest -näyttelyssä 2013 sekä Certificate of Excellence vuonna 2014 sekä työnsä esillä Japanin Kioton taidemuseossa vuonna 2016.

Pressikuvat

Jenti H. Salminen

Jenti H. Salminen

Kasvatustieteiden tohtori

Valokuvaaja: Taru Leinonen

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2