Johannes Lahtela
Valokuvaaja: Otto Virtanen

Näyttelijä

Johannes Lahtela

Vaali sisäistä kipinääsi

Johannes Lahtela on koulutukseltaan teatteritaiteen ja ortodoksisen teologian maisteri. Hän valmistui Teatterikorkeakoulusta näyttelijäksi vuonna 2001. Johannes oli myös yksi Esiintymistaidon Akatemia Oy:n perustajista, ja hän on toiminut esiintymisvalmentajana 13 vuotta. Hän on valmentanut suomeksi ja englanniksi, seitsemässä eri maassa.

Johanneksen opissa esiintymis- ja vuorovaikutustaitojaan ovat kehittäneet mm. poliitikot, päättäjät; Supercellin, Neste Oyj:n, Telian, Mandatum Lifen, AbbVien, McKinsey&Companyn ja F-Securen asiantuntijat ja johtajat. Johannes on auttanut satoja ihmisiä löytämään oman tapansa vaikuttaa, vakuuttaa ja olla aidosti läsnä erilaisissa paineisissa työtilanteissa.

Johannes julkaisi ensimmäisen kirjansa vuonna 2021 Samuli Edelmannin ja Johanneksen kokemasta alkoholismista: Samuli. Pimeydestä valoon (Otava 2021). Toinen kirja (yhdessä Annina Holmbergin kanssa) on Pää pilvissä, kiviä kengissä. Pyhiinvaelluksia saunoista luostareihin (Otava 2022) ja kolmas kirja julkaistiin elokuussa 2022: Redrama. Liekeistä luovuuteen (Otava 2022).

Aiheet esimerkiksi

  • Läsnäolo
  • Esiintymistaidot
  • Aitous ja tunteet yritysmaailman esiintymistilanteissa
  • Selviytymistarinat ja addiktiot
  • Henkinen hyvinvointi, jaksaminen ja kasvu
  • Luovuuden ja kirjoittamisen prosessit

Pressikuvat

Johannes Lahtela

Johannes Lahtela

Kirjailija

Valokuvaaja: Otto Virtanen

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2