Elämästä tulee nauttia, oikean ääressä tekemisen näkee hymystä ja tuntee sydämessä. Rohkeasti kohti unelmia!
Sarjainnostuja, Unelmien toteuttaja
Johannes Laine
Yhdessä kohti unelmia
Johannes Laine on bisnesvalmentaja joka käyttää itsestään myös nimitystä sarjainnostuja. Hän on ollut mukana perustamassa tai alkuvaiheessa mukaan lähtevänä osakkaana 24 yrityksessä. Aktiivisena toimii tällä hetkellä kuusi yritystä, jossa Johannes Laine on pääasiassa mukana ideoiden, sanansaattajana ja yritysten vetäjiä sparraillen.
Ensimmäisen kahvilansa he päättivät perustaa taidegallerian ja vaatekaupan yhteyteen noin kaksi viikkoa ennen ovien avaamista. Suodatinkahvia kehuttiin Helsingin parhaaksi, taidetta myytiin ympäri maailmaa ja media kävi kylässä kymmeniä kertoja. Parhaimmat muistot Ruplasta on Johanneksella ollut sen lämminhenkisyys ja tekemisen kulttuuri jolla se avattiin.
Tekemisen ja unelmien toteuttamisen sanansaattaja Johannes Laine ehdottomasti onkin! Hän pitää "Kohti Unelmia" nimistä podcastia, sparraa yrittäjiä Kohti Unelmia Akatemiassa sekä niin sanotusti elää kuten saarnaa.
Johannes Laine on auttanut satoja yrittäjiä, pitänyt kymmeniä puheita yrittäjyydestä, kiertänyt kouluilla kannustamassa nuoria toteuttamaan omia unelmiaan ja elämään omannäköistä elämää.
Puheissaan Johannes Laine kertoo avoimesti useammasta konkurssistaan, vetää yleisön puoleensa ja innostaa kuulijoita toteuttamaan unelmansa.
Teema 1 - Viisi askelta kohti unelmabisnestä
Tämä sopii täydellisesti yrittäjäyhteisöille, yrittäjyyskasvatukseen ja yrittäjille suunnattuihin tapahtumiin. Tässä setissä Johannes Laine kertoo kolme salaisuutta kohti unelmabisnestä - olit sitten aloittelija tai jo useamman vuoden yrittäjänä toiminut, niin tämän puheen jälkeen sinulla on selkeät askeleet mihin sinun tulee keskittyä, jotta voit menestyä paremmin yrittäjänä ja rakentaa unelmien liiketoiminnan elämäsi ympärille.
Otsikoita:
• Askelmerkit yrittäjyyteen
• Yhdessä kohti unelmia
• Menesty yrittäjänä!
• Yrittäjyyden tärkeimmät palaset
• Näin tuplaat myyntisi
Teema 2 - Mafialeffasta sarjainnostujaksi
Tämä sopii kouluihin, yrityksiin, yhdistyksiin ja erilaisiin tapahtumiin jossa tarvitaan innostavaa esimerkkiä omien unelmien toteuttamisesta. Johannes Laine kertoo tarinansa yrittäjyyspolulla jakaen samalla vinkkejä jotka sopivat hyvin työyhteisöihin ja omaan arkeen muutenkin toteutettavaksi.
Otsikoita:
• Toteuta unelmasi
• Yrittäjätarina: Johannes Laine
• Sarjayrittäjän näkökulma
• Menesty omalla polullasi
• Inspiroiva tarina yrittäjyyteen
Saavutukset:
• 24 firmaa jossa ollut mukana perustamassa tai alussa hypännyt mukaan
• Neljä konkurssia
• Vuoden Vegeravintola 2019 perustaja
• Vuoden kombucha 2023, Ohakune (osaomistaja)
• Menestysresepti ohjelman 2.sija, Vegaaninen keitto (osaomistaja)
• Suositun Kohti Unelmia Podcastin perustaja
Järjestimme tärkeille kumppaneillemme tapahtuman, jossa Johannes oli mukana kertomassa yrittäjyydestä ja siitä, millaista osaamista yrittäjät kaipaavat ympärilleen. Johannes valotti puheessaan konkreettisella tavalla yrittäjien mielenmaisemaa ja hoiti esityksensä tiukalla ammattitaidolla ja loistavalla energialla. Kiitos mahtavasta vedosta ja otetaan pian uusiksi! Suosittelen Johannesta ilolla puhujaksi muihinkin tapahtumiin. - Anni Oksanen, Visma Solutions