Juha Kurvinen
Koomikko-jonglööri Juha Kurvinen on valmentanut vuodesta 2004 lähtien Kohokohta -ohjelmistollaan eri liikeyrityksien henkilökunnan virkistyspäivillä, kokouksissa, seminaareissa, TYKY -päivillä, messuilla ja tapahtumissa. Kohokohta -ohjelma sisältää show'n lisäksi rentouttavan, palkitsevan ja motivoivan kolmen pallon heittokurssin, jonka aikana noin 95% osallistujista oppii palloheiton salat ja ne jotka eivät opi ihan kaikkea, pitävät hauskaa.
Juha on toiminut päätoimisena jonglöörinä vuodesta 1996 lähtien kouluttaen ja esiintyen yli 2000 yritystilaisuudessa Suomessa ja ulkomailla. Koulutustoiminnan hän aloitti jo nuorena jonglöörinä 1990 -luvun alussa opettaen ensin ystäviään. Kokemuksen kasvaessa opetustie vei Linnanmäen, Suvelan ja Tikkurilan Sirkuskouluihin, jonka jälkeen myös yritykset kiinnostuivat hänen palveluista TyKy -toimintansa tukena. TYKY - ja henkilökunnan virkistyspäivä -koulutuksien lomassa hän otti lisää selvää mitä alalla maailmalla tapahtui; tieteelliset tutkimukset puolsivat palloheittoa maailman nopeimpana tapana vähentää työtressiä ja maailman johtavat stressinhallinta-asiantuntijat suosittelivat palloheittoa parhaana keinona.
Juhan aiheita ovat esimerkiksi:
- Motivaation kohottaminen
- Työtressin vähentäminen
- Yhteishengen lisääminen
Innostavat inspiraatiopuhujat
Markkinointi & Brändäys
Elämäntapamuutoksen valmentajat
Artikkelit
Näin valitset sopivan puhujan! Vinkit onnistuneeseen puhujavaraukseen
Ulkopuolinen puhuja on yksi tapahtumien ja yritysten sisäisten koulutusten merkittävimpiä valintoja. Useimmat asiakkaistamme tekevätkin ensimmäisen puhujatilauksensa kauttamme ja autamme mielellämme prosessissa sinun tai yrityksesi toiveiden mukaisesti. O
M 13 Syyskuu
Järjestä yrityksesi pikkujoulut vaivattomasti – esiintyjät & viihteelliset keynote-puheenvuorot
Etsitkö ikimuistoista twistiä yrityksesi pikkujouluihin? Speakersforum tarjoaa Suomen eturivin esiintyjiä pikkujoulujuhlienne ohjelmaan – räätälöidään yhdessä teidän näköinen tapahtuma. Ennakoi ja aloita suunnittelu hyvissä ajoin, sillä puhujien ja esiint
M 13 Syyskuu