Juhana Vartiainen
Talouden huippuasiantuntija
Juhana luennoi mm. Suomen rakenneuudistusten välttämättömyydestä.
Juhana Vartiainen on Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) ylijohtaja 23. huhtikuuta 2012 alkaen.
Vuosina 2005–2012 hän toimi Ruotsin kansallisen taloustutkimuskeskuksen (Konjunkturinstitutet) tutkimusosaston johtajana.
Tätä ennen Vartiainen oli Ruotsin ammattiliittojen taloustutkimuslaitoksen johtaja ja on työskennellyt Palkansaajien tutkimuslaitoksessa ja Helsingin yliopiston kansantaloustieteen laitoksella.
Hän on tutkinut muun muassa talouskasvua, ammattiliittoja ja sukupuolten välisiä palkkaeroja. Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan jäsen hän oli 1997–2002.
Pressikuvat
Asiantuntijatilaisuuksien fasilitaattorit
Politiikka
Tunnetut fasilitaattorit
Artikkelit
Näin valitset sopivan puhujan! Vinkit onnistuneeseen puhujavaraukseen
Ulkopuolinen puhuja on yksi tapahtumien ja yritysten sisäisten koulutusten merkittävimpiä valintoja. Useimmat asiakkaistamme tekevätkin ensimmäisen puhujatilauksensa kauttamme ja autamme mielellämme prosessissa sinun tai yrityksesi toiveiden mukaisesti. O
M 13 Syyskuu
Järjestä yrityksesi pikkujoulut vaivattomasti – esiintyjät & viihteelliset keynote-puheenvuorot
Etsitkö ikimuistoista twistiä yrityksesi pikkujouluihin? Speakersforum tarjoaa Suomen eturivin esiintyjiä pikkujoulujuhlienne ohjelmaan – räätälöidään yhdessä teidän näköinen tapahtuma. Ennakoi ja aloita suunnittelu hyvissä ajoin, sillä puhujien ja esiint
M 13 Syyskuu