Jukka Helttula
Sattuma yhteiskuntaa muokkaavana voimana
Sattumaesitelmöijä Jukka Helttula on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri ja hallintotieteiden tohtori. Hänen väitöskirjaansa (2015) "Sattuma yhteiskuntaa muokkaavana voimana" on ladattu Tampereen yliopiston sivuilta jo lähes tuhat kertaa. Tutkimus käsittelee inhimilliseen toimintaan liittyvää sattumaa eli tapahtumaa, joka on kokijalleen satunnainen, sattumus; sellainen joka tapahtuu odottamatta, ennalta arvaamatta tai aikomatta tai suunnittelematta.
Helttula on syvällisesti perehtynyt sattuman olemukseen ja on sisäistänyt sen merkityksen olevaisen selittäjänä. Esityksissään hän kertoo ihmisläheisesti ja kokemuspohjaisesti mikä sattuma on, miten siihen tulisi suhtautua ja miten sitä voi hyödyntää. Helttula ei kaihda provosointia. Hän väittää, että jokainen meistä toimii oman etunsa pohjalta, että pyyteettömyyttä ei ole olemassakaan ja että paha synnyttää hyvää. Näkemyksensä hän selittää siten, että sen voi ymmärtää, vaikka olisikin tiukasti eri mieltä.
Helttula esitelmöi kaikenlaisille yleisöille. Hän rakentaa esityksensä kulloisellekin yleisölle erikseen toteuttaen samaa periaatetta kuin markkinointityössäänkin: kaikki on viime kädessä ihmisten välistä kanssakäymistä.
Helttulan aiheita ovat:
- Sattuma ja bisnes
- Sattuman merkitys elämässä
- Sattuman merkitys yhteiskunnallisessa päätöksenteossa
- Sattuman hyödyntäminen ja ymmärtäminen
Politiikka
Tiimityö & Menestyvä tiimi
Urheilumaailman puhujat
Artikkelit
Mitä jos? -podcastin vieraana Petteri Kilpinen
Petteri Kilpinen on toiminut pitkään toimitusjohtajana, johtajien neuvonantajana ja useiden yritysten hallituksissa. Hänen missionsa on parantaa yksilöllisellä tavalla johtajien ja asiantuntijoiden henkistä ja fyysistä suorituskykyä sekä kokonaisvaltaista
u 22 Toukokuu
Mitä jos? -podcastin vieraana Rosa Nenonen
Rosa Nenonen on tietokirjailija, puhuja ja positiiviseen psykologiaan pohjautuvan hyvän elämän akatemia Pilots Helsingin perustaja. Puhuessaan Rosa yhdistää ainutlaatuisella tavalla modernin tutkitun tiedon omiin oivalluksiinsa hyvästä elämästä. Rosa halu
u 15 Toukokuu