Taloustieteiden tohtori
Kari Neilimo
Arvostettu taloustieteen tohtori. Strateginen johtaminen.
Vuorineuvos, taloustieteiden tohtori Kari Neilimo on menestyksekkäästi yhdistänyt akateemisen uran korkean tason liikkeenjohtoon. Hän on kokenut hallitusammattilainen ja maineikas johtajien kouluttaja. Hän on Tampereen yliopiston hallituksen puheenjohtaja ja toiminut useissa elinkeinoelämän luottamustoimissa. Hän on toiminut muun muassa professorina kolmessa yliopistossa, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunnan (SOK) pääjohtajana ja Yleisradion hallituksen puheenjohtajana. Hän toimii myös ylimmälle liikkeenjohdolle tarkoitetun General Executive MBA Tampere -koulutuksen johtajana.
Neilimon erityisalaa ovat strateginen johtaminen ja sen kehittäminen sekä modernin taloushallinnon edistäminen. Uudet liiketoimintamallit, liiketoimintamalleilla kilpailu sekä liiketoimintaosaaminen ovat viime vuosina olleet Karin tutkimuskohteita samoin kuin tiedolla johtamisen kehittäminenkin.
Hänen aiheitaan ovat esimerkiksi:
- Johtoryhmätyöskentely ja johtoryhmien kehittäminen
- Liiketoimintaosaaminen
- Liiketoiminnan kehittäminen
Pressikuvat
Liiketoiminnan valmentajat
Talous
Johtamisen valmentajat
Artikkelit
Näin valitset sopivan puhujan! Vinkit onnistuneeseen puhujavaraukseen
Ulkopuolinen puhuja on yksi tapahtumien ja yritysten sisäisten koulutusten merkittävimpiä valintoja. Useimmat asiakkaistamme tekevätkin ensimmäisen puhujatilauksensa kauttamme ja autamme mielellämme prosessissa sinun tai yrityksesi toiveiden mukaisesti. O
M 13 Syyskuu
Järjestä yrityksesi pikkujoulut vaivattomasti – esiintyjät & viihteelliset keynote-puheenvuorot
Etsitkö ikimuistoista twistiä yrityksesi pikkujouluihin? Speakersforum tarjoaa Suomen eturivin esiintyjiä pikkujoulujuhlienne ohjelmaan – räätälöidään yhdessä teidän näköinen tapahtuma. Ennakoi ja aloita suunnittelu hyvissä ajoin, sillä puhujien ja esiint
M 13 Syyskuu