Kristiina Blom

Kristiina Blom

Filosofian maisteri Kristiina Blom toimii henkilöstön kehittämistehtävissä, kouluttajana ja organisaatiokonsulttina. Toiminta on painottunut muutoksen aikaansaamiseen leadership-valmiuksissa, tiimityössä ja asiakaspalvelussa. Tärkeä teema on myös ollut jaksaminen: miten yksilö ja/tai yhteisö selviytyy siihen kohdistuvista paineista ja kykenee edelleen vahvistumaan haasteissaan? Lisäksi Kristiinalle läheinen aihe ovat arvot ja niiden käytännön toteuttaminen.

Kristiina hyödyntää työssään erilaisia tutkimus- ja työskentelymenetelmiä, tunnetuimpina NLP ja Enneagrammi, joista Blomilla on kansainvälinen sertifikaatti. Yksi kiinnostavimmista - ja tuloksellisimmista - työtavoista on Aarrekartta-työskentely, josta hän on kirjoittanut kirjan Valmiina muutokseen - Aarrekartan avulla kohti uutta.

Ammatillisesti Kristiinaa kiinnostaa jatkuva ihmisen opiskelu (johon hän työllään innostaa muitakin), uusien oivaltamistapojen kehittäminen (mm. nettiympäristöihin) ja työn ilon vaaliminen. Selkeä ja dynaaminen Kristiina on toiminut valmentajana, konsulttina ja coachina yli 25 vuotta, ja on myös suosittu suurtilaisuuksien puhuja. Asiakkaina ovat Suomessa ja ulkomailla toimivat yritykset sekä julkishallinnon organisaatiot.

Kristiina Blom

Kristiina Blom

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2