Markku Kosonen

M Room -ketjun franchiseyrittäjäksi 2010

Markku Kosonen

Kasvu on virheistä oppimista

Markku Kosonen on M Room -parturiketjun hallituksen puheenjohtaja ja toinen omistaja. Markku toimii myös Sisters Inc. tapahtumatoimiston toimitusjohtajana ja vaikuttaa myös muissakin yrityksissä erilaisissa rooleissa.

Markun ja M Roomin matka on täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita, onnistumisia ja epäonnistumisia. Kasvuhaluinen ja ennakkoluuloton ketju on toiminut vuosien varrella kahdeksassa eri maassa kahdella eri mantereella. Kansainvälistyminen ei ole tapahtunut ilman vastoinkäymisiä, mutta samalla vaikeudet ovat myös opettaneet paljon. Kova työ palkittiin vuonna 2018, kun M Room valittiin Vuoden franchiseketjuksi Suomessa. Viime vuosina pandemia on koetellut palvelualoja, mutta nyt Markku ja M Room ovat entistä valmiimpia uuteen erään – ja uuteen kasvuun.

Markun yrittäjätarina on kaukana tavanomaisesta. Markku aloitti M Room -ketjun franchiseyrittäjänä vuonna 2010 – hypäten täysi uudelle toimialalle ilman parturitaustaa tai alan kokemusta. Franchiseliiketoiminta kasvoi kuitenkin niin vauhdikkaasti, että Markku päätyi pian ketjun emoyhtiön osakkaaksi ja vuonna 2017 sen toimitusjohtajaksi. Lopulta Markku ja hänen yhtiökumppaninsa ostivat koko ketjun liiketoiminnan itselleen ja omistavat nyt myös kolme neljäsosaa ketjuun kuuluvista liikkeistä.

M Roomin lisäksi Markku toimii eri yrityksissä sijoittajana, hallitusten jäsenenä ja neuvonantajana. Kantavana ajatuksena kaikessa toiminnassa on liiketoiminnan jatkuva kehittäminen, panostaminen ihmisiin ja heidän osaamiseensa sekä yrityskulttuuri, jossa työtä tehdään tosissaan, mutta hymy huulilla. Virheitä saa ja täytyykin tehdä, mutta niistä täytyy myös ottaa oppia. Markku on loputtoman utelias innostuja, jonka asenne tarttuu – sekä yritysjohtajana että puhujana.

Markku Kososen tarina ja hänen ajatuksensa näistä aiheista voivat tarjota arvokasta tietoa ja inspiraatiota niille, jotka ovat kiinnostuneita yrittäjyydestä, kasvusta ja yrityskulttuurin kehittämisestä. Hänen kokemuksensa ja asenteensa voivat innostaa muita seuraamaan omia unelmiaan ja pyrkimään menestykseen liike-elämässä.

Aiheet esimerkiksi

  • Yrittäjyys ja oppiminen kantapään kautta
  • Kasvu ja kansainvälistyminen
  • Kannustavan yrityskulttuurin rakentaminen
  • Uteliaisuus ja innostus
  • Innostuksen kääntöpuoli: jaksaminen ja palautuminen

Pressikuvat

Markku Kosonen

Markku Kosonen

Sisters Inc. toimitusjohtaja

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2