Miia Soranto

Uni on huonosti hyödynnetty voimavara, jonka huikean potentiaalin jokainen voi valjastaa käyttöönsä.

Valokuvaaja: Markus Metsänen Photography

Miia Soranto

Hyppää unen maailmaan

Miia Soranto on koulutettu univalmentaja, kokenut kouluttaja ja hyvinvointialan yrittäjä.

Miia on opiskellut univalmentajaksi Suomessa ensimmäisten joukossa ja hän on myös kouluttautunut ravintovalmentaja ja liikunnan ohjaaja. Miia omaa kokonaisvaltaisen käsityksen ihmisen hyvinvoinnista ja on toiminut vuosia valmennuksien parissa. Hän on myös kouluttanut ihmisiä niin hyvinvointialan kuin liiketalouden saralla ja yrittäjänä ymmärtää terveyden ja hyvinvoinnin merkityksen työkyvyn ja jaksamisen näkökulmasta. Hänen asiakkaitaan ovat olleet laidasta laitaan kaupungit, valtion laitokset, yritykset, sekä järjestöt. Kaikkia yhdistää yksi yhteinen tavoite, olla mukana muutoksessa edistämässä terveyttä ja hyvinvointia omalla toiminta-aluellaan.

Palautumisen merkitys korostuu koko ajan enemmän tässä ajassa, joka haastaa untamme ja hyvinvointiamme monella eri tavoin stressin, kiireen ja kovien tulospaineiden alla. Miia on omakohtaisesti työssään nähnyt miten jatkuvasti kasvava väsymys ja univaje vaikuttaa heikentävästi työ- ja toimintakykyymme. Yksilön fyysinen ja psyykkinen palautuminen on kriittisen tärkeää ja se tapahtuu yli 90%:sti yöunen aikana. Miia kertoo miten luoda tulevaisuuden hyvinvointia kestävälle pohjalle niin työelämässä, kuin muillakin elämän osa-alueilla.

Miia Soranto puhuu rehellisesti uniongelmien haitoista, kuitenkin kannustaen kohti energisempää ja mielekkäämpää elämää. Huonoon uneen ja väsymykseen ei tarvitse eikä pidä tyytyä. Hän on itsekin entinen uneton, jolla on omakohtaiset kokemukset sekä unettomuuden vaikutuksista, että syntysyistä. Miia näkee unen valtavana mahdollisuutena, jossa me kaikki voimme tehdä parannuksia. Hänen kannustava, positiivinen ja käytännönläheinen tyylinsä puhua herättää halun tarttua toimeen kohti parempaa unta.

Aiheet:
1. UnenVoima - osa yrityksen strategiaa
Palautunut työntekijä on innovatiivinen ja tuottelias. Uniongelmat ovat mielenterveysongelmien ohella merkittävimpiä työkykyä heikentäviä tekijöitä. Lähes joka kolmas suomalainen painii uniongelmien kanssa jossain vaiheessa työuraansa. Unihäiriöiden kustannukset työnantajille ovat jopa noin 100 miljoonaa euroa vuodessa. Työntekijälle se voi maksaa terveyden. Olemmeko valmiita maksamaan tämän laskun?

2. Uni palautumisen käynnistäjänä
95% palautumisesta tapahtuu unen aikana ja riittävän unen merkitystä ei voida kiistää. Iso osa työikäisistä ei kuitenkaan palaudu arjessaan riittävästi ja samaan aikaan elämä vaatii meiltä koko ajan enemmän. Miia käsittelee unta fyysisen ja psyykkisen palautumisen näkökulmasta. Hän antaa keinoja stressinhallintaan ja auttaa kuulijoita hahmottamaan omaa kokonaiskuormitustaan, jotta palautuminen olisi mahdollista. Hyvä yö rakennetaan jo päivällä ja päivän aikaisella vireystilansäätelyllä ja stressinhallintamenetelmillä tuetaan laadukasta yöunta. Miia haastaa jokaisen priorisoimaan unta, koska sinä olet se ihminen joka voi vaikuttaa unesi määrään ja laatuun.

3. UnenVoima - unen mahdollisuudet
Onko normaalia olla aina vähän väsynyt? Nyky-yhteiskunnassa haluamme elämältä paljon, velvollisuudet ja kiire saattavat johtaa suorituksiin, joiden vuoksi olemme herkästi jatkuvassa ylikuormituksessa. Arvioiden mukaan yli puolet suomalaisista ei palaudu riittävästi ja joka viides kärsii pitkäaikaisista uniongelmista tai univajeesta. Väsynyt ihminen ei ole luova tai tuottava!

Mitkä ovat uniongelmien ja univajeen vaikutukset ja miten niitä voidaan ennaltaehkäistä? Miia kertoo miten riittävä laadukas uni parantaa mm. muistia, mielialaa, keskittymis-, suoritus- ja vastustuskykyä. Uni antaa tarvittavat voimavarat mielekkääseen työ- ja vapaa-aikaan, sekä sosiaalisiin suhteisiin, terveyttä edistävistä seikoista puhumattakaan. Miia antaa työkaluja oman hyvän yöunen rakentamiseen, joka on laadukkaan ja aktiivisen elämän perusta. Nukkumalla hyvin voimme välittömästi parantaa elämänlaatuamme ja terveyttämme. Uni on menestyksemme mahdollistaja.

Pressikuvat

Miia Soranto

Miia Soranto

Lisensoitu univalmentaja

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2