Mika Pesonen & Minna Oulasmaa

Mika Pesonen & Minna Oulasmaa

Esiintymistaitoa introverteille

Moni on siinä käsityksessä, että vain vauhdikkaat, ulospäinsuuntautuneet ja itsevarmalta vaikuttavat ekstrovertit on tarkoitettu esiintyjiksi. Se ei pidä paikkaansa!

Introvertit, joita on suuri osa väestöstä, voivat olla aivan yhtä hyviä esiintyjiä. He ovat usein todellisia oman alansa asiantuntijoita. He tarvitsevat rohkaisua ja kannustusta esiintymiseensä. Heidän tulee löytää omat vahvuutensa ja oma tyylinsä.

Mika ja Minna ovat todenneet, että vaikka esiintymistaito on esimiehen ja asiantuntijoiden tärkeimpiä taitoja, niitä harjoitellaan liian vähän. Introvertteja vaivaa, että suurin osa esiintymiskoulutuksista ja oppaista on suunnattu ekstroverteille ja usein kouluttajatkin ovat erittäin ulospäinsuuntautuneita. Nämä koulutukset eivät huomioi introverttien erityistarpeita esiintymisiin liittyvien haasteidensa suhteen.

Mikan ja Minnan valmennuksissa keskitytään introverttien yksilöllisten vahvuuksien löytämiseen. Esityksen suunnitteluvaiheessa mietitään, kenelle esitys on suunnattu, mikä on sen tavoite ja kuinka viesti menee perille. Jokainen jännittää esiintymistä, mutta voisiko siitä saada lisäpotkua? Valmennuksen aikana jokainen saa konkreettisia neuvoja, joita voi hyödyntää heti seuraavassa esiintymistilanteessa. Mika ja Minna eivät teetä introverttien kaihtamia yllätystehtäviä.

Asiakkaiden palautteita:

"Kurssi on ainutlatuinen Suomessa ja suosittelen sitä kaikille, jotka ovat epävarmoja oman esiintymisen suhteen." "Mikan ja Minnan kouluttajapersoonien erilaisuus toi väriä kurssiin."

Mika Pesonen, KTM, on tietokirjailija ja valmentaja. Hän valmentaa asiakaskokemusta, motivaatiota ja innostumista sekä esiintymistaitoa pankkimaailmassa. Mikan esiintyminen on rohkeaa, vetoaa tunteisiin eikä jätä kuulijaa kylmäksi.

Minna Oulasmaa, 90 prosenttinen introvertti, on työnohjaaja (STOry), parisuhde-ja seksuaaliterapeutti ja tietokirjailija. Minna kouluttaa yli 20 vuoden kokemuksella vähäeleisesti introverttivahvuuksiaan hyödyntäen antamalla tilaa kuulijoilleen, tarjoamalla oivalluksia ja olemalla koskettava huumoriakaan unohtamatta.

Espoolainen avopari julkaisi elokuussa 2016 kirjan "Hehkua elämään – kuusi onnesi avainta" (Docendo). He ovat aktiivisia sosiaalisen median käyttäjiä.

Video

Pressikuvat

Mika Pesonen & Minna Oulasmaa

Mika Pesonen & Minna Oulasmaa

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2