Yrittäjä ja hyvinvoinnin asiantuntija
Mikko Nummenmaa
Hyvinvointi - Stepit kestävään muutokseen!
Mikko Nummenmaa on yrittäjä ja hyvinvoinnin asiantuntija. Hän toimii Suomen Suurin Pudottaja -ohjelman valmentajana, jonka kautta hänen valmennusfilosofiansa tavoittaa noin 400 000 katsojaa viikkotasolla. Mikon tapa kohdata ihmiset yksilöinä ja aito välittäminen heistä saa aikaan merkittäviä tuloksia.
Häntä inspiroi mahdollisuus kehittää toimintoja ja saavuttaa tuloksia hyvinvoinnin alalla. Paikallaan pysyminen on yhtä kuin taaksepäin meneminen. Positiivinen elämänasenne, rohkeus ja päättäväisyys ovat Mikolle tärkeitä arvoja niin liike-elämässä kuin arjessakin.
Mikon ‘Kestävä muutos’-luento rakentuu hänen kirjansa sisällön ympärille. Useimmat meistä tiedostavat liikunnan, ravinnon ja palautumisen merkityksen hyvinvoinnin edistämisessä, mutta kestävien oikeiden valintojen toteuttaminen tuntuu monelle meistä haastavalta kiireellisessä ja suorituskeskeisessä nyky-yhteiskunnassa. Luennon tavoitteena on sytyttää innostavalla tavalla muutoksen kipinä kuulijoissa ja saada heidät ottamaan ensimmäiset tarvittavat askeleet oman ja ympäristönsä hyvinvoinnin parantamiseksi siten ettei kyseessä ole 100 metrin pikajuoksu, vaan elämänmittainen hyvinvointivaellus.
Mikon toinen luento ‘Liikunta ja ravitsemus osana kokonaisvaltaista hyvinvointia’ soveltuu puolestaan hyvin kohderyhmälle, joka ei ole vielä toivotulla tavalla tiedostanut liikunnan, ravitsemuksen ja palautumisen merkitystä hyvinvoinnin edistämisessä. Luennon aikana käsitellään keskeisimmät hyvinvoinnin elementit selkeästi ja helposti ymmärrettävällä tavalla läpi. Luennon tavoitteena on antaa kuulijoille riittävät eväät oman hyvinvointinsa kohentamiseksi oikeiden valintojen avulla.
Video
Pressikuvat
Uusia näkökulmia
Inspiroivat puhujat
Ravinto
Artikkelit
Mitä jos? -podcastin vieraana Petteri Kilpinen
Petteri Kilpinen on toiminut pitkään toimitusjohtajana, johtajien neuvonantajana ja useiden yritysten hallituksissa. Hänen missionsa on parantaa yksilöllisellä tavalla johtajien ja asiantuntijoiden henkistä ja fyysistä suorituskykyä sekä kokonaisvaltaista
u 22 Toukokuu
Mitä jos? -podcastin vieraana Rosa Nenonen
Rosa Nenonen on tietokirjailija, puhuja ja positiiviseen psykologiaan pohjautuvan hyvän elämän akatemia Pilots Helsingin perustaja. Puhuessaan Rosa yhdistää ainutlaatuisella tavalla modernin tutkitun tiedon omiin oivalluksiinsa hyvästä elämästä. Rosa halu
u 15 Toukokuu
Tulevaisuuden menestyjät valjastavat intohimon ja rohkeuden pääomaksi
Intohimo on voimakas tunne tai halu, joka ajaa meitä tekemään jotain, josta nautimme tai joka on meille tärkeää. Se on syvä innostus, joka saa meidät antamaan parhaamme ja ponnistelemaan tavoitteemme saavuttamiseksi. Intohimo voi kohdistua mihin tahansa e
| 9 Toukokuu