Ossi Kuittinen
Ossi Kuittinen on lukioajoista 70-luvulta asti uskonut ihmiseen ja yhdessä tekemisen teknologian (Pierre Bertaux, Ihmiskunta käännekohdassa)) maailmaa myllertävään ja parantavaan voimaan. Hän hakeutui opiskelemaan mm. tietojenkäsittelyoppia, matematiikkaa ja työskentelemään alan johtaviin yrityksiin USA:ssa ja Euroopassa (josta suurin osa IBM:llä kansainvälisissä asiantuntija ja esimies tehtävissä). Ikuinen opiskelija jatkaa tällä hetkellä pragmaattisen innovaatioympäristöjen parissa (mm. alueelliset Protomot esim. Jyväskylä ja Tampereen seutu) ja muutamien kasvuyritysten sparraajana, mutta myöntää pienuutensa systeemisten haasteiden edessä.
Uran alun ohjelmisto- ja systeemiosaamisen kehittämisen jälkeen hän on kiinnostunut teknologian välineroolista yritysten ja yhteiskunnan kehityksessä. Viime vuosien tietoyhteiskuntatyö ja tehtävät pohjoismaisen teleoperaattorin (TeliaSonera, Head of Strategic Renewal, Vice Precident) strategisen uudistumisen parissa ovat opettaneet häntä ajattelemaan kansantalouden ja kansalaisen arjen näkökulmasta niin tietojärjestelmiä kuin hallinnon tehtäviä ja rakenteita.
Ossin aiheita ovat esimerkiksi:
- Aito yhdessä tekeminen
- Merkityksellinen työ
- Innovaatiot ja innovaatiokulttuurin luominen
IoT
Asenne valmentajat
Tarina
Artikkelit
Mitä jos? -podcastin vieraana Petteri Kilpinen
Petteri Kilpinen on toiminut pitkään toimitusjohtajana, johtajien neuvonantajana ja useiden yritysten hallituksissa. Hänen missionsa on parantaa yksilöllisellä tavalla johtajien ja asiantuntijoiden henkistä ja fyysistä suorituskykyä sekä kokonaisvaltaista
u 22 Toukokuu
Mitä jos? -podcastin vieraana Rosa Nenonen
Rosa Nenonen on tietokirjailija, puhuja ja positiiviseen psykologiaan pohjautuvan hyvän elämän akatemia Pilots Helsingin perustaja. Puhuessaan Rosa yhdistää ainutlaatuisella tavalla modernin tutkitun tiedon omiin oivalluksiinsa hyvästä elämästä. Rosa halu
u 15 Toukokuu
Tulevaisuuden menestyjät valjastavat intohimon ja rohkeuden pääomaksi
Intohimo on voimakas tunne tai halu, joka ajaa meitä tekemään jotain, josta nautimme tai joka on meille tärkeää. Se on syvä innostus, joka saa meidät antamaan parhaamme ja ponnistelemaan tavoitteemme saavuttamiseksi. Intohimo voi kohdistua mihin tahansa e
| 9 Toukokuu