Ohjaaja
Pamela Tola
Vaikuttava tarina rohkeudesta, asenteesta ja unelmista
Teatteritaiteen maisteri Pamela Tola on elokuvista ja televisiosta tunnettu näyttelijä, elokuvaohjaaja sekä käsikirjoittaja. Tolan vaikuttava omakohtainen tarina on osoitus siitä, kuinka olosuhteet tai menneisyys eivät yksin määritä tulevaisuutta - jokainen voi rakentaa sen itse. Omiin rehellisiin kokemuksiinsa pohjautuvalla luennolla Tola innostaa ja tukee kuulijoita unelmoimaan, kohtaamaan itsensä, olemaan rohkea ja uskomaan omaan potentiaaliinsa. Vaikeuksista voi selvitä. Luento auttaa löytämään avaimia niin itsetunnon kuin itseensä uskomisen vahvistamiseksi.
Tolalle tärkeää on luottamuksellisen ilmapiirin luominen ja yleisön aito kohtaaminen. Pamela Tola uskoo, että omilla valinnoillaan ja pienillä suunnan muutoksilla ihminen voi vaikuttaa positiivisesti omaan elämäänsä ja tulevaisuuteensa, ja tuoda parempaa hyvinvointia niin itselleen, kuin ympäristölleenkin.
Tolan puhe on ennen kaikkea inspiroiva, kannustava ja ajatuksia herättävä kokemus. Hän käsittelee omakohtaisen tarinansa kautta teemoja aina unelmista ja niiden merkityksestä oman voimansa löytämiseen, luovuuteen, ajatusten voimaan ja positiiviseen vuorovaikutukseen, huumorin merkitystä unohtamatta.
Pamela Tola on kiertänyt jo yli kymmenen vuotta ympäri Suomea kannustamassa kuulijoita uskomaan omiin unelmiinsa ja pitänyt erilaisia itseilmaisuun ja oman luovan voiman löytämiseen liittyviä koulutustilaisuuksia sekä työpajoja.
Pamela Tola puhuu tarpeen tullen myös luovasta, osallistavasta johtajuudesta, työilmapiirin sekä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin merkityksestä työelämässä.
Pamela Tola on myös äänimaljahoitaja sekä sointukylpyohjaaja. Hän on opiskellut liike- ja tanssiterapiaa, sekä psykologista koko kehon tunnevyöhyketerapiaa.
Kaikki luennot ja workshopit räätälöidään aina kohderyhmän mukaan.
Video
Pressikuvat
Motivaatiopuhujat
Asenne valmentajat
Luovuuden valmentajat
Artikkelit
Näin valitset sopivan puhujan! Vinkit onnistuneeseen puhujavaraukseen
Ulkopuolinen puhuja on yksi tapahtumien ja yritysten sisäisten koulutusten merkittävimpiä valintoja. Useimmat asiakkaistamme tekevätkin ensimmäisen puhujatilauksensa kauttamme ja autamme mielellämme prosessissa sinun tai yrityksesi toiveiden mukaisesti. O
M 13 Syyskuu
Järjestä yrityksesi pikkujoulut vaivattomasti – esiintyjät & viihteelliset keynote-puheenvuorot
Etsitkö ikimuistoista twistiä yrityksesi pikkujouluihin? Speakersforum tarjoaa Suomen eturivin esiintyjiä pikkujoulujuhlienne ohjelmaan – räätälöidään yhdessä teidän näköinen tapahtuma. Ennakoi ja aloita suunnittelu hyvissä ajoin, sillä puhujien ja esiint
M 13 Syyskuu