Pekka Pohjakallio

Huippusuorituksiin ei ole oikotietä. Voit oppia ja tehdä paremmin, mutta maailma ei kaadu, vaikka aina ei mene putkeen.

Valokuvaaja: Jyri Laitinen

Kehitysjohtaja

Pekka Pohjakallio

Työelämän vallankumous! Luovuuden johtaminen

Pekan ensirakkaus työelämässä olivat tekstiviestit. Ennen kuin kukaan tunsi niitä. Ne sytyttivät palon luoda uutta, mikä on ohjannut Pekan uraa 1990-luvun alusta tähän päivään. Matkalle on mahtunut onnistumisia ja harharetkiä. Nokialla Pekka vastasi tekstiviestien lisäksi WAPista ja multimediaviesteistä, johti Nokian ensimmäisten musiikkipuhelinten syntymistä sekä musiikkipalvelua. Myöhemmin Pekka vastasi Nokian palvelumarkkinoinnista ja oli Nokian Brand Boardin jäsen. Viimeisenä tehtävänään Pekka yhdisti Nokian muotoilua, innovaatioita sekä tuotekehitystä toisiinsa.

Diplomi-insinööritaustastaan huolimatta Pekalla on aina ollut heikko kohta ihmisiin ja johtamiseen. Tämä mielessään Pekka perusti vuonna 2011 Saku Tuomisen ja Juha Tynkkysen kanssa paremman työelämän muotoilutoimiston 925 Designin.

Lähes 20 vuoden high-tech ura ja viimeisten vuosien työ suomalaisten yritysten kautta ovat luoneet sekä tarinoita että dataa siitä, miten ideat syntyvät, miten ihmiset loistavat ja miten ideat kaupallistetaan. Sekä suuryritysten että start-upien näkökulmasta.

Pekka puhuu myös huippusuorituskyvystä. Varmin tie huippusuorituskykyyn on kokonaisvaltainen hyvinvointi. Ihmisen tulee olla sinut itsensä kanssa, tietää tavoitteensa ja johtaa energiaansa voidakseen suoriutua paremmin.

Hintsa Performance on valmentanut huippu-urheilijoita mm. 10 F1-maailmanmestaruuteen ja lukuisiin olympia- ja MM-mitaleihin sekä auttanut huippujohtajia. Siinä missä F1-mestari on jo lähes suorituskykynsä huipulla, me muut emme edes oivalla, kuinka paljon käyttämätöntä kapasiteettia meissä on.

Kysymällä ensin itseltä kuka on, mitä haluaa, kuka kontrolloi elämää ja sen jälkeen alkamalla tehdä aktiivisia päätöksiä elämän muuttamiseksi. Ja piilossa oleva huippusuoritus löytyy! Ytimen ympärillä ovat hyvinvoinnin muut osa-alueet: yleinen terveys, uni, ravinto, aktiivisuus, biomekaniikka ja henkinen energia.

Pekan aiheita ovat esimerkiksi:
- Työelämän vallankumous / Työelämän myytit
- Kokeilun kulttuuri ja luovuuden kehittäminen
- Luovuus, luovuuden johtaminen, luovan ajattelun kehittäminen
- Luova ajattelu, Innovaatiot ja niiden synty
- Huippusuorituskyky

Speakersforumin laatuvarmistetut valmentajat: Plan >> Do >> Check >> Act

Speakersforumin laatuvarmistetut valmentajat

Puhuja kuuluu Speakersforumin laatuvarmistettujen valmentajien joukkoon. Hänen sekä monen muun luennoitsijan teemoista löytyy lukuisia valmiita valmennuskokonaisuuksia, joista autamme konseptoimaan teille parhaiten sopivan valmennuskokonaisuuden.

Speakersforumin valmennukset perustuvat viimeisimpiin tutkimuksiin vaikuttavuudesta ja ne nojaavat aina organisaationne tavoitteisiin, strategiaan ja arvoihin. Tuloksellisuus varmistetaan kytkemällä valmennuksen suunnittelu, toteutus ja toiminnan arviointi mm. jatkuvan parantamisen PDCA-kehään - Plan (suunnittele), Do (toteuta), Check (tarkista), Act (Toimi). Asiakkaalle nimetty vastuuvalmentaja rakentaa muutosbuusterin kanssa juuri teille sopivan kokonaisuuden ja varmistaa ohjelman pedagogisen toimivuuden ja parhaiten soveltuvat sekä oivalluttavat fasilitointikeinot. Valmennukset ovat toteuttavissa sekä lähi- että etätoteutuksina.

Speakersforumin valmennuksiin kuuluu aina asiakkaalle nimetty vastuuvalmentaja, joka rakentaa yhdessä teidän ja puhujavalmentajan kanssa teille räätälöidyn kokonaisuuden ja varmistaa ohjelman pedagogisen toimivuuden ja parhaiten soveltuvat sekä oivalluttavat fasilitointikeinot. Vastuuvalmentajina toimivat yli 30v valmennusalalla työskennelleet Maarika Maury ja Jaana Tuomila.

Video

Pressikuvat

Pekka Pohjakallio

Pekka Pohjakallio

Työelämän kehittäjä

Opettavaiset fasilitaattorit

Luovuuden valmentajat

Stressi & Stressinhallinta

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2