Riku Suokas
Humoristinen tunnetun taitelijan luovuusluento
Riku Suokas on suomalainen teatterinjohtaja, näyttelijä ja stand up -koomikko.
Riku valmistui teatteritaiteen maisteriksi Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitokselta vuonna 1995. Tämän jälkeen hän toimi näyttelijänä Hämeenlinnassa, kunnes hänet valittiin vuonna 1997 Suomen kaikkien aikojen nuorimpana teatterinjohtajaksi Hämeenlinnan kaupunginteatteriin.
Vuoden 2002 alussa Riku siirtyi Helsingin kaupunginteatterin apulaisjohtajaksi ja Teatteristudio Pasilan johtoon. Tampereen Työväen Teatteriin apulaisjohtajaksi hän siirtyi elokuussa 2004 ja edelleen vuonna 2006 johtajaksi, jossa tehtävässä hän toimi heinäkuun 2013 loppuun asti.
Riku on yksi Suomen kokeneimmista standup – koomikoista. Hän myös puhuu monipolvisen uransa kartuttamasta johtamiskokemuksesta, sekä luovuudesta.
Pressikuvat
Ajatuksia herättävät inspiraatiopuhujat
Tiimityönvalmennus
Luovuuden valmentajat
Artikkelit
Mitä jos? -podcastin vieraana Petteri Kilpinen
Petteri Kilpinen on toiminut pitkään toimitusjohtajana, johtajien neuvonantajana ja useiden yritysten hallituksissa. Hänen missionsa on parantaa yksilöllisellä tavalla johtajien ja asiantuntijoiden henkistä ja fyysistä suorituskykyä sekä kokonaisvaltaista
u 22 Toukokuu
Mitä jos? -podcastin vieraana Rosa Nenonen
Rosa Nenonen on tietokirjailija, puhuja ja positiiviseen psykologiaan pohjautuvan hyvän elämän akatemia Pilots Helsingin perustaja. Puhuessaan Rosa yhdistää ainutlaatuisella tavalla modernin tutkitun tiedon omiin oivalluksiinsa hyvästä elämästä. Rosa halu
u 15 Toukokuu
Tulevaisuuden menestyjät valjastavat intohimon ja rohkeuden pääomaksi
Intohimo on voimakas tunne tai halu, joka ajaa meitä tekemään jotain, josta nautimme tai joka on meille tärkeää. Se on syvä innostus, joka saa meidät antamaan parhaamme ja ponnistelemaan tavoitteemme saavuttamiseksi. Intohimo voi kohdistua mihin tahansa e
| 9 Toukokuu