Sinikka Pakeman

Sinikka Pakeman

Ympäristö, ihminen ja terveys

Sinikka Pakeman on kliininen ravintoterapeutti, kunto-ohjaaja ja NLP-terapeutti. Hän on asunut suurimman osan elämästään Lontoossa, jonne hän lähti suoraan yliopistosta. Hiljattain hän muutti takaisin Suomeen.

Lontoossa hän loi kaksi merkittävää uraa; ensimmäinen, kaupallinen ura vei hänet työskentelemään ympäri maailmaa suurten muotitavaratalojen sisäänostajana ja toisen uran hän opiskeli niin ikään Lontoossa, jossa valmistui kliiniseksi ravintoterapeutiksi.

Terapeuttina, kirjailijana, luennoitsijana ja kouluttajana Sinikka on toiminut Lontoossa, Suomessa ja sittemmin myös Ranskassa n. 25 vuotta. Hän on kuulunut koko uransa ajan arvostettuun englantilaiseen, ammattiliittoon BANT, jonka jäsenet työskentelevät joko yksityisillä klinikoilla, tai yleisen terveydenhuollon piirissä. Ranskassa asuessaan, hän toimi myös terapeuttina, luennoitsijana, muutaman kerran myös vierailevana luennoitsijana Toulousin yliopiston lääketieteellisellä laitoksella.

Suomessa julkaistut kirjat, sekä lukuisat artikkelit käsittelevät mm. ravinnon yhteyttä terveyteen, ikääntymiseen, lisääntymiseen, terveysongelmien ennaltaehkäisyyn, huippu-urheilijan ravintoon, ruokamme alkuperään ja sen tuottamiseen, lisäravinteisiin, elämänlaatuun, yleiseen hyvinvointiin, mukaan lukien ylipaino ja mielenterveys. Täten Sinikan luennot kattavat laajalti samoja aiheita. Hän räätälöi aina luennot asiakkaalleen sopiviksi.

Sinikan missio on tarjota ihmisille uusinta, tutkittua tietoa, tukea ja inspiraatiota, saavuttaakseen henkilökohtaisen, optimaalisen terveyden ja hyvinvoinnin tilan.

Sinikan suurin ilo on missionsa menestys, sekä uusien ihmeellisten asioiden oppiminen, jatkuvan opiskelun myötä! Luennot saatavilla sekä suomeksi että englanniksi.

Aiheet esimerkiksi

  • Mitä tarkoitetaan terveellisellä, monipuolisella ravinnolla?
  • Mielenterveys ja ravinto
  • Ravinnon kestävä tuotanto kaikille maailmassa
  • Ympäristö, ihminen ja terveys

Pressikuvat

Sinikka Pakeman

Sinikka Pakeman

Kliininen ravintoterapeutti

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2