Tapio Lehtinen

Tapio Lehtinen

Inspiraatiota maailman meriltä

Tapio Lehtinen on maissa leppoisan analyyttinen tuotantotalouden diplomi-insinööri, mutta vesillä Suomen kansainvälisesti tunnetuin ja arvostetuin purjehtija sekä seitsemän meren karismaattinen sankari.

Hän nousi purjehduksen kansainvälisten lajilegendojen joukkoon osallistuttuaan vuosien 2018-19 Golden Globe Race -purjehduskilpailuun, jossa selvitti itsensä suurista vastoinkäymisistä huolimatta sisukkaasti maaliin viidentenä - ja viimeisenä. Suorituksensa myötä Lehtisestä tuli kuudes ihminen maailmassa, joka on purjehtinut Kap Hornin kautta yksin maapallon ympäri. Suorituksen arvoa lisää se, että kisa käydään perinteisen keinoin sekstantilla suunnistaen, ilman moderneja viestintä- tai navigointimenetelmiä.

Kirottujen hanhenkaulakotiloiden pilattua Tapio Lehtisen ensimmäisen kilpailun, lähti hän revanssihengessä voittamaan vuoden 2022-23 Golden Globe Race -kilpailua. Kisa sujuikin hyvin Eteläiselle jäämerelle saakka, kunnes kilpailun toisella sijalla ollut Lehtinen heräsi marraskuun 18. päivänä pamaukseen ja havaitsi meriveden tulvivan Asteria-veneeseensä. Dramaattisten minuuttien jälkeen Lehtinen evakuoitui pelastuslautalle, josta seurasi rakkaan veneensä uppoamista viiden kilometrin syvyyteen. Kansainvälinen purjehdusperhe seurasi Lehtisen pelastusoperaatiota, joka sai vuorokaudessa onnellisen lopun.

Lehtinen elää merestä ja sen avaruudesta. Hän osaa kertoa kuulijoilleen koskettavasti, kuinka yksinäisyyden ja itsensä kanssa keskustelun saa käännettyä voimavaraksi, jolla voitetaan haasteita. Kuten myrskyjä, jotka katkovat mastoja tai aaltoja, jotka pyöräyttävät veneitä ympäri. Tapion tarina on myös kokemukseen perustuva näkemys siitä, miten maapallolla menee ja miten yksittäiset ihmiset voivat vaikuttaa sen pelastamiseen ja ylläpitoon. Lehtinen on vuosikymmenten aikana nähnyt merten saastumisen ja ilmastonmuutoksen omin silmin, joten ilmastonmuutoksen pysäyttäminen ja merten ovat Tapiolle sydämen asia.

Tapio Lehtisen ensimmäisestä Golden Globe Race -kisasta yhdessä urheilutoimittaja Ari Pusan kanssa kirjoittamansa Yksin seitsemällä merellä -kirja on myyntimenestys ja uusinta seikkailua koskeva jatko-osa on jo tekeillä. Tapion uskomattomasta suorituksesta kertova dokumenttielokuva Meren kutsu löytyy YLE Areenasta. Nyt Tapio Lehtinen valmistautuu täydellä miehistöllä purjehdittavaan Ocean Globe Race 2023 -kilpailuun, jonka myötä hän kouluttaa Suomeen seuraavan valtameripurjehtijoiden sukupolven.

Tapio Lehtisellä on työkokemusta pörssi- ja perheyrityksistä sekä julkisista organisaatioista. Hänen tehtävinään on ollut yritystoiminnan kehittäminen, strategian suunnittelu ja toimeenpano niin linjaorganisaatiossa kuin konsulttinakin. Hänen taitonsa kertoa tärkeä tarinansa purjehduksen kautta on vaikuttava ja tunteita herättävä, ja hän saa esityksistään aina runsaasti positiivista palautetta. Esityksessä käytetään kuvia ja videota sekä Lehtisen jo maailmankuulua huumoria.

Teemoja esimerkiksi:

  • Yksinpurjehdus on tiimityötä, jaettu visio saa tiimin uskomattomiin suorituksiin
  • Ympäristö ja tilanteet voivat muuttua yllättävällä ja pelottavalla tavalla, "when the going gets tough, the tough get going", tilanteet on otettava vastaan pää kylmänä ja selvitettävä luovasti ja sitkeästi
  • Eristäytyminen ja yksinäisyys, johtuu se purjehduskilpailusta tai pandemiasta, antaa mahdollisuuden rauhoittua ja laittaa prioriteetteja oikeaan järjestykseen
  • Omaa ja yhteistä elämäämme on hyvä katsoa välillä etäämmältä, ymmärtää elämän lahjan hienous ja sen tuoma vastuu siitä, että jätämme ympäristön elinkelpoisena seuraaville sukupolville

Pressikuvat

Tapio Lehtinen

Tapio Lehtinen

Purjehtija

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2