Tarja Kupias

Naurun ja positiivisuuden sanansaattaja

Valokuvaaja: Jari Flinck

Tarja Kupias

Nauru, positiivisuus ja rohkea heittäytyminen

Tarja Kupias on monen tittelin nainen. Hänen monikymmenvuotinen uransa musiikin ja median parissa, kymmenen vuoden ura henkisen hyvinvoinnin valmentajana, sekä nykyisenä Personal Trainerina, antavat puhumiseen tukevaa taustaa. Mielen voima, positiivisuus, rohkea heittäytyminen, rajattomuus, pelkojen voittaminen ja nauru. Siinä Tarjan teemoja, jotka innostavat häntä puhumaan, ja kuulijoita kuuntelemaan.

Tarja on soittanut yhdessä Suomen ensimmäisistä tyttöbändeistä. Hän on ollut kevyen musiikin äänittäjänä Ylellä ja livemiksaajana festivaaleilla. Hän on tuottanut 18 osaa Pelle Positiivi lastenohjelmasarjaa Maikkarille, säveltänyt monia biisejä, tuottanut pitkäsoittolevyjä ja kirjoittanut vuosikausia musiikkiarvosteluja eri medioihin. Hän on myös laulaja-lauluntekijä, mainosspiikkeri ja vastavalmistunut elintapavalmennukseen erikoistunut Personal Trainer. Hänellä on oman ensimmäisen soololevynsä tuotanto parasta aikaa työn alla, josta on jo julkaistu 3 singleä.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana Tarja on myös toiminut hypnoosivalmentajana, naurujoogaohjaajana, sekä positiivisuuspuhujana. Tarja on kirjoittanut myös "Naurattava elämä" -kirjan yhdessä ystävänsä Laura Koverskoin kanssa.

Näiden, ja muiden titteleiden taustalla on halu löytää ja kokeilla uutta. Itselleen, sekä vähän muillekin, sopivasti nauraen matkalla.

Tarja on puhujana innostava, vangitseva ja herättelevä. Hän kertoo onnistumis- ja epäonnistumistarinoita omasta elämästään, omista oivalluksistaan ja kompastuskivistään, sekä rohkeudesta hypätä uuteen ja tuntemattomaan. Tätä samaa rohkeutta hän haluaa jakaa myös kuulijoilleen. Ennen joulua ilmestyvä uusi single "Rajoittamaton" kertoo hänen asenteestaan.

"Unelmia täytyy olla, sillä unelmista tulee tosia, elämä on kokonainen, eikä mikään iso kasa osia, kaikki rajoittavat kuvat, jotka mielen taulun täytti, hylkäsin, jotta uuteen aamuun heräisin, mä uusin kuvin, uusin unelmin." - Teksti Timo Turpeinen, laulusta Rajoittamaton

Tarjan keynote, "Vakasti ottaen naurattava", on tekijänsä näköinen, 6 askeleen matka kohti oman näköistä ja omien haaveiden sävyttämää elämää. Nämä askeleet kertovat uskaliaisuudesta, heittäytymisestä, positiivisuudesta, peloista ja välillä hulluistakin päätöksistä. Tarjan elämäntarinaa, joka on hieman erilainen ja paikoin hyvin naurattava!

Aiheet esimerkiksi

  • Vakavasti ottaen naurattava – Tarjan oma elämäntarina
  • Positiivisuuden voima
  • Rajoittamaton!
  • Nauru – mahtava yhteen liittäjä, tunnelmanvapauttaja ja terveysbuustaaja!

Pressikuvat

Tarja Kupias

Tarja Kupias

Puhuja ja valmentaja

Valokuvaaja: Jari Flinck

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2