Tero Ojanperä

Tero Ojanperä

Tero Ojanperä on Pohjoismaiden suurimman yksityisen tekoälylaboratorion, Silo.AI:n hallituksen puheenjohtaja ja yksi perustajista. Silo.AI rakentaa ihmislähtöisiä tekoälyratkaisuja niin yksityisille firmoille kuin pörssiyrityksille yrityksille Euroopassa, Yhdysvalloissa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa. Ojanperä on yksi Suomen tunnetuimmista digitalisaation, liiketoiminnan kehittämisen ja start-up/kasvuyritysten asiantuntijoista, joka osaa yhdistää luovuuden, teknologian ja kansainvälisen liiketoiminnan ainutlaatuisella tavalla. Terolla on vahvaa strategista osaamista niin tekoälyn hyödyntämisen, kuin laajemmin digitalisaation kannalta. Ennen Silo.AI:n perustamista, Ojanperä perusti ja veti Vision+ pääomasijoitusrahastoa sekä toimi Nokian teknologiajohtajana. Liiketoiminnan vaikuttajana tunnettu Tero on ollut lisäksi pitkään mukana hallitustoiminnassa, esimerkiksi Veikkauksella, Bittiumilla, Tampereen Teknillisessä Yliopistossa sekä DNA:lla.

"Tekoäly koetaan usein vaikeasti lähestyttävänä tai jonain sellaisena, joka automatisoinnin kautta vie ihmisten työt. Silo.AI:lla rakennetaan ihmislähtöisiä tekoälyratkaisuja, joiden avulla tekoälystä tulee osa ihmisten työtä. Kuvittele esimerkiksi, jos työntekijöiden hiljaista tietoa ja älykkyyttä pystyttäisiin keräämään samaan järjestelmään, ja tuomaan osaksi koko oppivaa organisaatiota. Voittajia ovat ne firmat, jotka pystyvät skaalaamaan ihmismielen"

Fast Company lehti valitsi Teron vuonna 2009 maailman sadan luovimman ihmisen listalle sijalle seitsemän. Hänet valittiin vuonna 2006 Young Global Leader ryhmään World Economic Forumissa.

Ojanperä puhuu tekoälyn tuomasta muutoksesta ja mahdollisuuksista yrityksille. Hänen mukaansa tekoälyn tuomat muutokset ovat vasta alkamassa ja tekoäly alkaa vaikuttamaan myös perinteisillä teollisuudenaloilla ns. "tylsissä" bisneksissä. Tero puhuu liiketoiminnan muutoksesta tekoälyn avulla käytännönläheisesti ja konkreettisesti. Hän toimii myös yritysten ja julkishallinnon johtoryhmien muutoksen sparraajana.

Pressikuvat

Tero Ojanperä

Tero Ojanperä

Johtamisen valmentajat

IoT-valmentajat

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2