Timo Suokko

Yritykset, joilla on merkityksellinen tarkoitus ja jotka myös osoittavat sen toiminnassaan, menestyvät muita paremmin. Timo tietää miten se tehdään.

Vapaa ajattelija, kirjailija

Timo Suokko

Kokenut kouluttaja, valmentaja ja suunnittelija. Ei piiloudu power pointtien taakse, vaan kuuntelee, ajattelee, keskittyy, keskustelee ja motivoi.

Timo Suokko on tehnyt pitkän uran erilaisissa markkinointiviestinnän, brändien rakentamisen ja yritysten kehittämisen parissa Suomessa ja kansainvälisesti. Hän on työskennellyt useiden suomalaisten johtavien brändien ja yritysten apuna, mutta ymmärtää myös pienempien firmojen ajatusmaailmaa ja käytännön realismia.

Timo on vuosien myötä luennoinut ja valmentanut paitsi yrityskohtaisesti, myös oppilaitosten ja yritysjohdon foorumien tilaisuuksissa Suomen lisäksi muuan muassa Englannissa, USA:ssa, Italiassa, Saksassa, Unkarissa, Tanskassa, Islannissa ja Etelä-Afrikassa.

Hän on kirjoittanut kolme tietokirjaa, joista viimeisin, Merkitys – yrityksen arvokkain voimavara ilmestyi vuonna 2020. Tähän kirjaan perustuva presentaatio on saanut erinomaisen vastaanoton ja saanut mm asteikolla 1 – 5 arvosanat 4,75 sisällöstä ja 4,5 esiintymisestä. Toisen esityksen palauteasteikko oli 1-4, jossa 4 paras ja palaute oli - Tilaisuus kokonaisuutena 3,80 - Yleisarvosana puhujasta 4,00

Merkityspuheenvuorosta saatua vapaata palautetta:
- "Täyttä asiaa."
- "Erittäin hyvä esitys."
- "Tiivis hyvä asiapitoinen setti!"
- "Timo Suokon esityksen sisältö ja mielenkiintoinen esitystapa olivat hyvin loogisia , innostavia ja ymmärrettäviä sekä helppo seurata."
- "Juuri tätä olen kaivannut"
- "Tämä oli voimaannuttavaa"
- "Hyviä esimerkkejä ja ohjausta eteenpäin!"
- "Aivan erinomainen esiintyjä ja aihe, olisin helposti kuunnellut häntä vielä toisenkin tunnin."
- "Erinomaista asiaa ja puhujalla oli hyvä tapa tuoda asiaa esille. Oli sekä esimerkkejä, tutkimustuloksia, sekä vinkkejä prosessiin."

Timo on myös toteuttanut kaksi Suomen ensimmäistä tutkimusta merkityksen roolista ja siitä saaduista hyödyistä yrityksissä ja organisaatioissa. Luennoitsijana ja esiintyjänä Timo on kysytty ja arvostettu. Kuulijat arvostavat hänen kykyään yhdistää liike-elämän kokemus syvemmältä luotaavaan ajatteluun tehden sen hauskasti, inspiroivasti ja dramaattisesti.

Aiheita:
• "Merkitys – yrityksen arvokkain voimavara" - miksi yrityksen merkityksen kirkastaminen on oikeasti tärkeää, oikeastaan välttämätöntä ja miten siinä pitäisi edetä

• "Saatana saapuu strategiaan – onko yrityksen moraalilla ja etiikalla mitään todellista merkitystä?" - miksi eettisen arvomaailman toteuttaminen on kriittisen tärkeää yritykselle kuin yritykselle

• "Brändien (ja lähes kaiken) tulevaisuus" - maailma muuttuu – mitä se tarkoittaa brändin rakentamisen kannalta? Mikä muuttuu ja minkä EI saisi antaa muuttua, vaan päinvastoin puhdistaa naftaliinista ja antaa loistaa

Pressikuvat

Timo Suokko

Timo Suokko

Valmentaja

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2