Tom Pöysti

Että pääsee eteenpäin, sitä täytyy haluta. Jotta löytää jotain uutta, sitä täytyy etsiä. Kukaan ei ole kieltänyt elämästä nauttimisesta.

Valokuvaaja: Gesina Sundström

puhuja-alan pioneeri

Tom Pöysti

Suomen hauskin puhuja! Millä mielellä töihin?

Tunnettu näyttelijä Tom Pöysti on puhuja-alan pioneeri ja suomalaisen työhyvinvoinnin sekä elämänilon eheyttäjä.

Monessa mukana ollut Pöysti antaa ohjeita, joiden avulla saavuttaisimme paremman itsetunnon ja menestyksen. Joskus menestyksen edellytyksenä on todellakin mokata itsensä! Virheistä oppimisen avulla voimme itse asiassa saavuttaa entistä paremman tuloksen. Pöysti käsittelee mielellään myös asiakaspalvelun kulmakiviä. Mitä voi edellyttää itseltään ollakseen parempi asiakaspalvelija? Miten erottua massasta ja jäädä asiakkaan mieleen?

Tom puhuu erityisesti oman persoonallisuutensa löytämisestä sekä antaa käytännön eväitä, kuinka jokainen meistä voi kehittää itseään. Kuten Tom itse sanookin: "Persoonallisuus on kyky kantaa itseään ja kyky elää."

Esiintyessään Tom on ennen kaikkea persoona ja näyttelijä. Hän saa yleisönsä nauramaan ja kuulijat lähtevät paikalta hymyssä suin.

Hänen aiheitaan ovat esimerkiksi:
- Motivointi
- Kommunikaation vaikeus
- Uskalla olla rohkeasti sellainen kuin olet
- Tunnustuksen antamisen vaikeus

Video

Pressikuvat

Tom Pöysti

Tom Pöysti

Näyttelijä

Valokuvaaja: Gesina Sundström

Koskettavat tarinankertojat

Asenne valmentajat

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2