Tomato

Juuri erilaisissa näkemyksissä ja toimintatavoissa piilevät vahvuudet. On oltava valmis kehittymään ja opittava oppimaan, koska yritys ei ole koskaan valmis.

Valokuvaaja: Iconic Creative Oy

Tomato

Oodi uudistumiselle

Tullakseen nähdyiksi ja kuulluiksi yritysten on uskallettava erottautua ja laittaa itsensä peliin. Epäonnistumisen pelko, kuten itsetunnon puutekin on heitettävä syrjään ja valjastettava mieli rohkeudella sekä riemulla.

Suomen puhuja-alan kokeneimmat gurut, Grand Old Speakers lataavat vaiherikkaasta elämästään ja yhteensä yli 3000:sta esitelmästä opitun näkemyksen ilmapiirien ja yhteispelin kohentamiseen. Punaisena lankana on porautua ihmismieleen ja hitsata koko joukkue sitoutumaan yhteisiin tavoitteisiin.

Tom Pöysti ja Mato Valtonen ovat Tomato, jopa tragikoominen duo, joka näkemyksiään törmäyttämällä on valmiina kaivamaan kuulijoidensa vahvuudet näkyville. Takana ovat kovat ajat ja mahdottomat edessä ja välillä tuntuu, että mikään ei ole sitä miltä se näyttää. Kuinka pystymme pitämään itsemme ja yhteistyömme kasassa kaikkien uusien haasteiden edessä?

Entä käymmekö töissä vain siksi, että niin pitää tehdä? Kuinka tehdä työstään itselleen merkityksellistä? Tämä on monta kertaa kiinni pienistä oivalluksista. Sinun itsesi pitää löytää ne oivallukset, Mato ja Tomppa kertovat konsteja tähän tärkeään prosessiin.

He auttavat kuulijaansa miettimään elämäänsä ja muistuttamaan itselleen kuka hän on. Mitään ei pitäisi tehdä ilman iloa tarkoitusta ja sydäntä. Jokuhan on vastuussa olosuhteista, mutta näiden kaikkien löytämisen keskiössä on kuitenkin sinä ja millä mielellä kenenkin kanssa touhuat. Oletko menossa Olympialaisiin vai piirikunnallisiin katsomon puolelle? Osaatko nauraa itsellesi? …Ihan oikeasti? Leikkimistäkään ei saa unohtaa.

Elämämme on loputonta muutosta, mutta siinähän ei pitäisi olla kysymys siitä, mistä pitää luopua vaan mitä voi saavuttaa? Muutosten keskellä myös muistutetaan, että menneisyyteen vaipuja ryöstää oman tulevaisuutensa. Eikä tulevaisuuteen voi kävellä takaperin. Ikkunat täytyy pitää puhtaina joka suuntaan, mutta joskus niitä laseja on myös rikottava. Tomaton rutistuksessa muutama ruutu särkyy ja ullakon räppänäkin aukeaa.

Tämä koulutus on kokemus, joka antaa yllättäviäkin työkaluja työpaikkasi ryhdin parantamiseen, ytimessä kuitenkin koko ajan sinä; kustaanko vai puhalletaanko hiileen? Tom ja Mato lähestyvät teemoja positiivisen kyseenalaistamisen sekä ikimuistoisten tarinoiden kautta. Tämän parin asiaa pursuavaa kerronta on mieleenpainuva elämys ja kokemus.

Myös Tomaton uusi kirja 112 oivallusta elämästä (2024) on inspiroiva kokoelma ajatuksia, jotka houkuttelevat huomaamaan arjen kummallisuudet ja parhaat puolet. Nämä 112 haja-ajatusta haastavat aikaamme rohkeasti mahdollisuuksilla, provokaatioilla, huumorilla ja elämänkokemuksilla. Tekemisen ilo, uteliaisuus, oppiminen ja elämisen kulinarismi eivät ole pinnallisuuksia. Välinpitämättömyys ja minäkeskeisyys on.

Aiheet esimerkiksi

  • YL-neuvottelut
  • Yrityksen alttiiksi panemisen aakkoset
  • Tomaton tatami
  • H2H – rakkauden kaava
  • Opi oppimaan
  • Luovuuden monet kasvot
Speakersforumin laatuvarmistetut valmentajat: Plan >> Do >> Check >> Act

Speakersforumin laatuvarmistetut valmentajat

Puhuja kuuluu Speakersforumin laatuvarmistettujen valmentajien joukkoon. Hänen sekä monen muun luennoitsijan teemoista löytyy lukuisia valmiita valmennuskokonaisuuksia, joista autamme konseptoimaan teille parhaiten sopivan valmennuskokonaisuuden.

Speakersforumin valmennukset perustuvat viimeisimpiin tutkimuksiin vaikuttavuudesta ja ne nojaavat aina organisaationne tavoitteisiin, strategiaan ja arvoihin. Tuloksellisuus varmistetaan kytkemällä valmennuksen suunnittelu, toteutus ja toiminnan arviointi mm. jatkuvan parantamisen PDCA-kehään - Plan (suunnittele), Do (toteuta), Check (tarkista), Act (Toimi). Asiakkaalle nimetty vastuuvalmentaja rakentaa muutosbuusterin kanssa juuri teille sopivan kokonaisuuden ja varmistaa ohjelman pedagogisen toimivuuden ja parhaiten soveltuvat sekä oivalluttavat fasilitointikeinot. Valmennukset ovat toteuttavissa sekä lähi- että etätoteutuksina.

Speakersforumin valmennuksiin kuuluu aina asiakkaalle nimetty vastuuvalmentaja, joka rakentaa yhdessä teidän ja puhujavalmentajan kanssa teille räätälöidyn kokonaisuuden ja varmistaa ohjelman pedagogisen toimivuuden ja parhaiten soveltuvat sekä oivalluttavat fasilitointikeinot. Vastuuvalmentajina toimivat yli 30v valmennusalalla työskennelleet Maarika Maury ja Jaana Tuomila.

Video

Pressikuvat

Podcastit

Artikkelit

Tomato

Tomato

Valtakunnan viihdyttäjät

Valokuvaaja: Iconic Creative Oy

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2