Tommi Tenkanen
Maailmankaikkeudesta ja muutoksesta inspiroituen
Tommi Tenkanen on teoreettinen fyysikko, tietokirjailija ja liikkeenjohdon strategiakonsultti. Hän on työskennellyt kosmologian tutkijana huippuyliopistoissa Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa, sekä yritysjohdon konsulttina useissa maissa.
Lisäksi Tommi Tenkanen on palkittu mm. Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla vuonna 2022. Hänet tunnetaan innostavana puhujana, joka osaa kertoa monimutkaisista aiheista ymmärrettävästi ja kiinnostavasti. Hänen aiheitaan ovat mm. ihmisen rooli maailmankaikkeudessa, kvanttitietokoneet ja muut uudet teknologiat, sekä strategia muutoksen keskellä.
Tutkijana Tommi Tenkanen on erikoistunut maailmankaikkeuden koostumukseen ja alkuräjähdyksen yksityiskohtiin. Hän on kirjoittanut kaksi palkittua tietokirjaa pimeästä aineesta ja mustista aukoista, sekä esiintynyt asiantuntijana niin televisiossa, radiossa, podcasteissa kuin paneelikeskusteluissakin. Tommin kolmas kirja käsittelee kvanttitietokoneiden vallankumousta sekä Suomeen syntynyttä alan ekosysteemiä. Strategina Tommi on erikoistunut muutoksen keskellä luovimiseen ja uuden suunnan ottamiseen.
Tommi Tenkanen on rento ja välitön puhuja, joka kohtaa erilaiset yleisöt innolla ja nauttii myös keskustelusta. Vaikeatkin aiheet hän esittää ymmärrettävästi havainnollistusten ja esimerkkien kautta. Hän inspiroi kuulijoita näkemään maailmankaikkeuden ihmeet ja kannustaa yksilöitä ja organisaatioita löytämään uutta sekä muuttamaan maailmaa. Puheensa Tommi perustaa vankkaan tutkimustietoon sekä omakohtaiseen kokemukseen maailmalta vaativien asiakkaiden parista. Kaikki puheet räätälöidään tilaisuuden ja aiheen mukaan. Esityskielinä ovat suomi ja englanti.
Aiheet esimerkiksi
- Ihminen ja maailmankaikkeus
- Universumin pimeä puoli – mistä maailmankaikkeus todella koostuu?
- Asiantuntijana maailmalla
- Kvanttiteknologian vallankumous
- Miten uudet teknologiat muokkaavat tulevaisuutta?
- Tulevaisuuden työelämätaidot
- Vain muutos on pysyvää – strategia liikkeenjohdon tukena
- Uudistuva organisaatio – inspiroituneesti kohti tulevaa
- Strategian sudenkuopat ja onnistunut läpivienti
- Kuinka hyödyntää tietoa tehokkaammin?