Antti Kasanen
Antti Kasanen on nuorisokohderyhmän asiantuntija. Hän toimii perheyrityksen jatkajana ja nuorten uravalmentajana. Hän on myös ollut yksi nuorisotutkimustoimisto 15/30 Research Oy:n perustajista. Yrityksen tuotteisiin kuuluvat mm. Kansallinen nuorisotutkimus ja ympärivuotinen Tulevaisuuden trendit–tutkimus. Tällä hetkellä Antti on kouluttajana Valmennuskeskus Oy:ssä.
Antti on Suomen huippuasiantuntijoita nuorisoon liittyvissä aihealueissa. Hänen esityksensä ovat ajatuksia herättäviä, innostavia ja mukaansatempaavia. Antin teemoihin kuuluu esimerkiksi Nuorten ymmärtäminen ja nuoriin vaikuttaminen, nuorisoviestintä, nuoret ja työelämä, y-sukupolvi.
Keho
IoT-valmentajat
Ympäristö
Artikkelit
Näin valitset sopivan puhujan! Vinkit onnistuneeseen puhujavaraukseen
Ulkopuolinen puhuja on yksi tapahtumien ja yritysten sisäisten koulutusten merkittävimpiä valintoja. Useimmat asiakkaistamme tekevätkin ensimmäisen puhujatilauksensa kauttamme ja autamme mielellämme prosessissa sinun tai yrityksesi toiveiden mukaisesti. O
M 13 Syyskuu
Järjestä yrityksesi pikkujoulut vaivattomasti – esiintyjät & viihteelliset keynote-puheenvuorot
Etsitkö ikimuistoista twistiä yrityksesi pikkujouluihin? Speakersforum tarjoaa Suomen eturivin esiintyjiä pikkujoulujuhlienne ohjelmaan – räätälöidään yhdessä teidän näköinen tapahtuma. Ennakoi ja aloita suunnittelu hyvissä ajoin, sillä puhujien ja esiint
M 13 Syyskuu