Sisäinen motivaatio – Itsensä johtaminen alkaa itsensä tuntemisesta
Itsensä johtaminen on avainkyvykkyys tulevaisuuden työelämässä, joka vaatii ihmisiltä yhä enemmän itsenäistä päätöksentekoa, luovuutta ja itseohjautuvuutta – ja jossa työtä tehdään yhä useammin itsenäisesti ja etätyönä. Tärkeässä roolissa itsensä johtamisessa on kyky johtaa omaa motivaatiota. Eli pitää huolta, että oma motivaatio on niin vahva että jaksaa tehdä tarvittavat hommat mutta samalla riittävän myönteinen että ei kuormitu liikaa. Ilman motivaatiota työt jäävät tekemättä, kun jatkuva prokrastinaatio saa ajan kulumaan kaikenlaiseen oheistoimintaan. Mutta itsensä pakottaminen on kuluttavaa ja jos se on ainoa tapa saada itsensä tekemään asioita, on seurauksena helposti pahoinvointi ja uupuminen.
Siksi itsensä johtaminen vaatii oman sisäisen motivaation vahvistamista.
Sisäinen motivaatio tarkoittaa kokemusta siitä, että oma työ tuntuu innostavalta, kiinnostavalta ja tekemisen arvoiselta. Eli että työ vetää puoleensa ja sitä haluaa tehdä. Sen sijaan että joutuisi puskemaan itseään tekemään jotakin lähtökohtaisesti vastenmielistä. Sisäisen motivaation on osoitettu ennustavan parempaa työsuoritusta, oma-aloitteisuutta, luovuutta ja innovatiivisuutta sekä vahvempaa sitoutumista. Sen lisäksi sen on osoitettu olevan vähemmän kuormittavaa ja ihmisen omaa hyvinvointia vahvistavaa.
Miten sitten johtaa omaa sisäistä motivaatiota? Eli miten pitää huolta että löytää riittävästi sisäistä motivaatiota tehdä omaa työtään. Tässä kolme keinoa:
1. Tunne itsesi ja uskalla tehdä itsesi näköisiä valintoja
Oman sisäisen motivaation johtaminen alkaa itsensä tuntemisesta. Jotta voisit tehdä itseäsi innostavia asioita, pitää sinun tietää mikä sinua itseäsi innostaa. Siksi kannattaa pysähtyä miettimään mitkä asiat sinua omassa työssäni motivoivat, mitkä asiat sinua sytyttävät ja mitä työtehtäviä mieluiten teet. Näin ymmärrät paremmin mitkä osat omasta työstäsi ovat omalle sisäiselle motivaatiollesi tärkeimpiä. Tämän jälkeen kannattaa miettiä miten voit tuunata omaa nykyistä työnkuvaasi sellaiseen suuntaan että pääset näitä asioita enemmän tekemään. Ja mihin suuntaan kannattaisi urallasi edetä, jotta oma roolisi olisi tulevaisuudessa entistä enemmän omaa sisäistä motivaatiotasi ruokkivaa.
2. Käytä ja kehitä omaa osaamistasi
Yksi sisäisen motivaation lähde on kokemus aikaansaamisesta ja asioiden osaamisesta. Kykenevyyden kokemus on yksi psykologisista perustarpeista, jonka on osoitettu olevan tärkeätä sekä motivaatiollemme että hyvinvoinnillemme. Siksi on tärkeätä tunnistaa omat nykyiset vahvuudet ja miettiä miten niitä pääsisi parhaiten käyttämään omassa työssään. Kun pääset työssäsi pelaamaan vahvuuksillasi ja karttuneella osaamisellasi, tuottaa tekemisen hallinnan tunne sisäistä motivaatiota. Samalla yksi umpikuja sisäisen motivaation kannalta on, kun oppiminen tyrehtyy. Kun tekemisestä tulee liian helppoa ja rutiininomaista, niin siitä on vaikeata innostua. Tällöin on ratkaisuna etsiä itselleen uusia haasteita, joissa pääsee kehittymään ja kasvattamaan omaa osaamistaan. Pyri siis miettimään miten työssäsi pääsisit parhaiten hyödyntämään nykyistä osaamistasi – mutta myös mitä uutta voisit seuraavaksi oppia.
3. Mieti ketä työsi hyödyttää ja luo yhteys heihin
Hyväntekeminen on usein vahva sisäisen motivaation lähde. Kun ihminen pääsee näkemään konkreettisesti, miten hänen oma työnsä auttaa toista ihmistä, on tämän osoitettu vahvistavan kokemusta oman työn merkityksellisyydestä. Siksipä kannattaa pysähtyä miettimään kuka sinun työstäsi lopulta hyötyy: ketä ihmisryhmää, asiakasta tai kollegaa sinun työsi auttaa? Kun olet tunnistanut tämän ihmisryhmän, mieti miten pääsisit vahvempaan yhteyteen heidän kanssaan. Sairaanhoitaja tai vaikkapa hieroja näkee kätensä jäljen ja tuottamansa avun hyvin konkreettisesti. Järjestelmäinsinöörillä tai tietokirjailijalla työstä hyötyvä on kauempana. Tällöin pitää miettiä miten voisi välillä päästä tekemisiin asiakkaansa kanssa, koska heidän kohtaamisensa auttaa tekemään hyväntekemisestä näkyvää. Kun kokemus oman työn merkityksellisyydestä vahvistuu, on sisäinen motivaatio entistä vahvemmin läsnä omassa työssä.
Kaiken kaikkiaan on tärkeätä ymmärtää, että sisäinen motivaatio ei ole pelkästään asia joko on tai ei ole läsnä työssä. Se on myös asia, jota voi omilla valinnoillaan, asenteillaan ja toiminnallaan vahvistaa. Ja näin alkaa toden teolla johtamaan omaa motivaatiotaan.
Kirjoittanut Frank Martela. Martela on kansainvälisesti tunnustettu ja Suomen johtava sisäisen motivaation, hyvinvoinnin, merkityksellisyyden ja hyvän elämän asiantuntija, joka toimii apulaisprofessorina Aalto-yliopistossa. Hänen tietokirjojaan on käännetty 29 eri kielelle ja häntä ovat haastatelleet niin CNN, BBC kuin New York Times.