Dakota Robin
Energistä, ymmärtäväistä ja inspiroivaa
Dakota Robin inspiroi työyhteisöjä ympäri maailmaa. Hän on kouluttanut yrityksiä lähes 10 vuoden ja omaa intersektionaalisen identiteettinsä ansiosta syvää henkilökohtaista kokemusta sekä ymmärrystä miten saadaan yhteisöt ja yksilöt menestymään.
Aikoinaan Dakota kamppaili erilaisuuden kanssa, oli uupunut ja alisuoriutui koulussa. Silti hänestä tuli menestynyt yrittäjä, jonka rohkeus olla erilainen resonoi jopa Nokian kansainvälisten johtajien keskuudessa. Hänen tarinansa osoittaa, että oman polun seuraaminen ja erilaisten vahvuuksien tunnistaminen voivat johtaa poikkeukselliseen menestykseen.
Vuonna 2023 Dakota Robin oli yksi Suomen kysytyimmistä puhujista. Hänen lämmin, viihdyttävä ulosantinsa ja kykynsä olla läsnä luovat yleisölle turvallisen tilan oppia ja inspiroitua myös haastavista aiheista. Dakota tunnetaan ymmärtäväisenä, energisenä ja rohkeana johtajana, joka uskaltaa puhua suoraan ja haastaa rakenteita, käytäntöjä sekä asenteita.
Dakotalla on kokemusta myös juontamisesta ja kaikki keikat onnistuvat suomeksi ja englanniksi, mikä tekee hänestä kansainvälisen puhujan, joka tavoittaa yleisönsä yli kieli- ja kulttuurirajojen.
Dakotan puheenvuorot kategorioittain:
1. Tulevaisuuden resilienssi
- Miten rakennetaan aito ja kestävä itsevarmuus – voimavaraa arkeen ja muutoksiin
- Miten päästä irti riittämättömyyden ja häpeän tunteista – työelämän vapaus alkaa sisältä
- Oman minäkuvan uudistaminen – uusi minä, uusi energia
- Miten selvitä uupumuksesta – mikään ei muutu jos mikään ei muutu
- Rohkeus & luovuus – minäkin pystyn siihen!
2. Työyhteisöt & tiimityö
- Tiimityön rakentaminen – luottamus ja yhteinen onnistuminen
- Kommunikaatio ja kohtaamisen taidot – miten tulla toimeen?
- DEI – monimuotoisuus ja inkluusio on jokaisen etu
- DEI – monimuotoisuuden, yhdenvertaisuuden ja inklusiivisuuden työkalut
- LGBTQ+ – hyväksyvä työyhteisö rakentaa turvallisuutta ja sitoutumista
3. Tulevaisuuden johtaminen
- Tulevaisuuden johtaminen – tunneäly ja resilienssi keskiössä
- Miten johtaa muutosta – muutosvastaisuus on osa muutosta
- Rohkeus & innovatiivisuus – johtajuus, joka synnyttää uutta
- Miten puuttua ja rakataista konfliktit? – yksi kaikkien ja kaikki yhden puolella
- Miten löytää oma ääni – johtajan vaikutus alkaa omasta autenttisuudesta
- Miten moniosaamista johdetaan? – monimuotoisen työyhteisön johtaminen
4. Vastuullisuus
- Sosiaalinen vastuu – arvot ja merkitys työyhteisön voimavarana
- Työelämän eettinen perusta – vastuullisuus ei ole valinta, vaan mahdollisuus kasvuun