Markus Mustelin
Valokuvaaja: Penny Bird

Markus Mustelin

Two Rowing Finns – Lihasvoimalla yli Atlantin seitsemässä viikossa

Markus Mustelin on toiminut ranskalaisen pörssiyhtiön Edenredin Suomen toimitusjohtajana kahdentoista vuoden ajan sekä Oceanvolt Oy:n toimitusjohtajana.

Ammattiuransa ohella Markus on kokenut ekstreme-urheilija ja seikkailija. Kolmen maailmanympäripurjehduskisan lisäksi hän on osallistunut useisiin retkikuntiin; kohteina mm. Huippuvuoret, Kilimanjaro, Himalaya ja Grönlanti. Markus on osallistunut useaan maratoniin, Lapponia-hiihtoon ja ennen kaikkea Sulkavan soutuihin viimeisen 25 vuoden aikana.

Markuksen puheenvuorot perustuvat hänen lukuisten inspiroivien ekstreme-projektiensa kokemuksiin. Nämä tarinat kiehtovasti puhuttelevat kuulijakuntaa. Niiden kautta erilaisten organisaatioiden työtekijät ja johtajat löytävät ammennettavaa ja näkökulmia myös oman työelämänsä haasteisiin ja kehittämiseen.

Markus jakaa kokemuksiaan kilpasoudusta yli Atlantin ja vaikuttaa yleisöön kevyellä tyylillään ja humoristisella myönteisellä viestillään. Hän kehottaa myös yksilöitä testaamaan omia rajojaan sekä tunnistamaan omia pelkojaan ja esteitä sekä löytämään motivaation päästäkseen niiden yli.

Hän välittää yleisölle inspiraatiota, can doasenneta, motivaatiota sekä uskoa siihen, että mahdoton voi muuttua mahdolliseksi. Markus on saanut erinomaista palautetta kyvystään inspiroida yleisöä.

Markus luennoi sujuvasti suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Tammikuussa 2022 Markus Mustelin ja Jolle Blässar saapuivat oman sarjansa voittajina maaliin Karibian Antigua-saarelle. Kaksikko oli juuri soutanut Atlantin yli ja takana oli 41 vuorokautta kestänyt Atlantic Challengesoutukilpailu. Kisan aikana kaksikko keräsi 100.000€ Itämeren suojeluun.

Aiheet esimerkiksi

  • Luottamus – Miten luottamus, yhteistyö ja ystävyys vaikuttavat menestykseen?
  • Motivaatio – Mistä saa motivaatiota ja merkityksellisyyttä tekemiseen kun "ei enää huvita"?
  • Jaksaminen – Miten ylläpitää energiatasoa, suuntaa ja sisua?
  • Tavoitteiden asettaminen ja fokus – Miten asettaa tavoitteita, niiden seuranta ja miten katse pysyy pallossa?

Pressikuvat

Artikkelit

Markus Mustelin

Markus Mustelin

Atlantinsoutaja

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2