Mitä on edistys työelämän ja ihmisten arjessa?
Joona Haatainen - Milleniaalit ovat täällä
Joona Haatainen on 24-vuotias, Töttöröö Networkin toimitusjohtaja ja menestynyt yrittäjä. Aiemmin Justimuksen managerina tunnettu Joona ei ole pelännyt urallaan tarttua mahdollisuuksiin ja haluaa kannustaa omalla tarinallaan kuulijaa rohkeuteen sekä yrittämiseen ja oman tiensä seuraamiseen.
Haatainen haluaa kannustaa olemaan pelkäämättä epäonnistumista, aitoutta ja erottautumista. Puheellaan hän antaa paitsi palan nuoren vaikuttajan asenteesta ja suhtautumisesta, myös näkemyksiä tulevaisuuden mediasta ja siitä mikä tulee olemaan kiinnostavaa ja mikä ei. Tämä nuori visionääri puhuu siitä mitä on sisältömarkkinointi 2020-luvulla sekä miten markkinoidaan ja tuotetaan laadukasta sisältöä ja kuinka hyödyntää murroksessa olevan markkinoinnin mahdollisuudet.
On ristiinpölyttämisen aika, ammatti-somettajat ja liike-elämän vaikuttajat voivat oppia toisiltaan paljon. Yrityselämän tapahtumissa on tilaa nuorille äänille, jotka kertovat omien esimerkkiensä kautta milleniaalien ajan jatkuvista ajattelu-, vuorovaikutus- ja toimintatapojen muutoksista.
Kiinnostuitko? Lue lisää Joonasta
Maija-Riitta Ollila - Uskomukset ovat outoa otuksia
Filosofi Maija-Riitta Ollila on arvostettu luennoija, tietokirjailija ja kolumnisti.
Ollila on herättänyt huomiota näkemyksillään työelämästä ja ihmisten arjesta. Luennoillaan hän pyrkii harsimaan kokoon todellisuutta erityistieteiden aineksista. Viime vuosina hän on kirjoittanut vallasta ja johtajuudesta, sekä uudistumisesta.
On erittäin haasteellista saada sisäänrakennettu uudistumisen prosessi yrityksissä aikaiseksi. Kaikkia kiinnostaa muutos, mutta kun selviää sen tarkoittavan omien ajatusmallien kyseenalaistamista ja muuttamista, ei muutos ole enää mieluista. Puhun siksi mielummin uudistumisesta, kertoo Ollila havainnoistaan suhteesta muutokseen yrityksen sisällä.
Ollilan viimeisin kirja Ajatusten vangit karkumatkalla (2016) käsittelee ajatusten ja uskomusten luomia rajoitteita. Ollila puhuu kirjansa pohjalta uudistumisen filosofiasta, tavoitteenaan sytyttää yrityksissä ja yksilöissä kipinä jatkuvan uudistumisprosessin luomiseen.
Jos haluat olla edelläkävijä ja esittää rohkeita ajatuksia, nyt sille on oikea aika. Elämässä on pitkälti kyse uudistumisesta. Ulottuvillamme on ajattelun runsauden sarvi. Monimuotoisuus luo ennennäkemättömiä mahdollisuuksia laajentaa omaa ajattelua sekä imeä vaikutteita ja näkökulmia ympäriltä, Ollila muistuttaa.
Kiinnostuitko? Lue lisää Maija-Riitasta
Riikka Kämppi - Ihmeitä viestinnän avulla
Mikä tahansa yritys tai organisaatio voi pärjätä paremmin viestimällä paremmin. Organisaation sisäinen kommunikaatio on tärkeää työn ohjaamiseksi oikeaan suuntaan eikä se saa olla ristiriidassa ulospäin suuntautuvien viestien kanssa. Näistä asioista puhun konkreettisten esimerkkien - kuten Nenäpäivä tai Pekka Haaviston presidentinvaalikampanja – avulla, kertoo arvostettu viestinnän ammattilainen Riikka Kämppi.
Kämppi puhuu kokemustensa pohjalta siitä kuinka motivoida ihmisiä tekemään jopa ihmeitä viestinnän avulla ja kuinka viestintä on viime aikoina muuttunut. Viestintä on muuttunut ratkaisevalla tavalla digitalisaation myötä niin, että siitä on tullut vähemmän hierarkista ja enemmän tasaveroisten ihmisten keskinäistä kommunikaatiota. Yleisön suosio ratkaisee mitkä viestit nousevat uutisvirroissa esille eikä jättiläiset välttämättä pärjää kisassa ihmisten huomiosta sen paremmin kuin altavastaajat, Kämppi huomauttaa. Hän puhuu omista kokemuksistaan yhteiskunnallisena vaikuttajana ja kertoo miten tavoitteita voi asettaa ja saavuttaa. Kämppi ei usko menestykseen sattumalta, vaan kertoo kuinka strategisen ajattelun ja määrätietoisen tekemisen avulla voi päästä tavoitteisiin.
Tavoitteenani on elää omiin arvoihini nojautuen ja muita auttaen, koska se jälki jonka jätämme maailmaan, syntyy vuorovaikutuksesta muiden kanssa eikä yksilön suorituksista, Kämppi painottaa.
Kiinnostuitko? Lue lisää Riikasta
Aki Linnanahde - Sanavalmis tunnelmanluoja
Aki Linnanahde on palkittu juontaja, toimittaja ja tv-tuottaja, joka tunnetaan sanavalmiudestaan ja nopeasta reagointikyvystään. Linnanahteen monipuolinen kokemus aina radiotyöstä isojen tilaisuuksien juontamiseen ja bisnesseminaarien moderointiin takaavat tilaisuuden onnistumisen.
Hänen suosituimpia ohjelmiaan ovat olleet Radio Rockin Heikelä – Linnanahde Korporaatio sekä Novan Enbuske ja Linnanahde Crew aamushow ja televisiossa esitetty Enbuske ja Linnanahde – talk show.
Vuonna 2010 Linnanahde nimettiin MTV Median jääkiekkotuottajaksi vastuualueenaan uuden kiekkotuotteen suunnittelu ja tuotannon johtaminen. Hän on toiminut tuottajana ohjelmissa Mestareiden mestari sekä Tuomas Enbuske Talk Show. Palo radiotyötä ja juontamista kohtaan vei kuitenkin takaisin radion pariin ja nykyään Linnanahde vetää Minna Kuukan kanssa Radio Novan aamu-ohjelmaa.
Kiinnostuitko? Lue lisää Akista
Arto O. Salonen - Työn merkityksellisyyden kautta tuloksiin
Tulevaisuuden tutkija Arto o. Salonen on huolissaan, sillä ihmisiltä on kadonnut merkitys työstä.
– Emme osaa nähdä kokonaisuutta, johon kuulumme. Tämä pätee niin työelämässä kuin henkilökohtaisessa elämässä, pohtii Arto O. Salonen.
Salonen haastaa luennollaan kuulijan pohtimaan käsitystä edistyksestä sekä elämän ja työn merkityksellisyydestä tavoitteenaan saada jokaisen näkemään potentiaali niin itsessä kuin työyhteisössä.
–Näen, että ihmisenä oleminen asettuu arvokkuuden ja mitättömyyden akselille aina ja kaikkialla. Omalla kokemuksella itsestä ja elämästä on ratkaiseva merkitys oikeastaan kaikelle. Jos itsensä kokee mitättömäksi, se on haitaksi niin itselle kuin muille. Samoin, kuin jos itsensä kokee arvokkaaksi ja merkitykselliseksi, liitoon lähtee niin oma elämä, kuin ympärillä olevien ihmisten elämä ja organisaatio jossa toimii. Itsensä merkitykselliseksi tunteva ihminen pystyy antamaan työpaikalleen täyden panoksen ja kuljettamaan toiminnallaan organisaatiota toivottuun suuntaan, Salonen huomauttaa.
Salosen kokemukset elämästä erilaisissa kulttuureissa, erilaisten uskomusten ja ajatusmallien keskellä ovat herättäneet kipinän edistyksen ja elämän merkityksellisyyden pohtimiselle sekä niistä puhumiselle. Näitä teemoja käsittelemällä on nimittäin mahdollisuus puhutella ihmisyyden ytimiä. Salonen painottaa, että pohtimalla ihmisyyden ydinkysymyksiä sekä ihmisenä olemisen haastetta, työelämän haastetta ja elämänhaastetta, on mahdollista auttaa ihmisiä näkemään mahdollisuuksia ympärillä sekä valjastamaan käyttöön oma potentiaalinsa.
Kiinnostuitko? Lue lisää Artosta
Tony Manninen - Pelitutkija kehittää verkkopeleistä tiimihengen rakentajia
Tuottavuutta ja sitoutumista voidaan lisätä millä tahansa toimialalla ja missä tahansa työyhteisössä pelillistämisen avulla, kertoo Tony Manninen diplomi-insinööri, filosofian tohtori sekä LudoCraft Oy:n toimitusjohtaja. Pelillistäminen motivoi monella tasolla merkityksen, hallinnan tunteen ja vapauden kautta.
Kaupallisissa peleissä on hyvin vähän aitoa yhteistoiminnallisuutta. Manninen haluaa kehittää työvälineen, jolla voisi osoittaa, että peleissä on paljon hyödyntämättömiä osa-alueita. Pelillisiä ominaisuuksia voitaisiin hyödyntää selvästi nykyistä enemmän hyötyohjelmissa, ja niitä voitaisiin käyttää ryhmädynamiikan koulutuksessa, Manninen miettii.
-On sääli, että työelämästä tuntuu kadonneen hallinnan tunne omasta roolistaan, niin työntekijöistä kuin johtajilta, Manninen huomauttaa. Työn merkityksen sisäistäminen nimittäin motivoi ja kun kokee pystyvänsä täyttämään toimenkuvansa sekä ylittämään tavoitteet onnistumisen tunteet kasvavat.
Manninen puhuu yrittäjyydestä sekä uuden sukupolven johtamisesta pelimaailmassa. Hän luennoi myös motivoituneesta työilmapiiristä pelillistämisen kautta sekä erilaisuuden johtamisesta. Tony on karismaattinen visionääri, jota pidetään koko oululaisen peliteollisuuden isänä.
Kiinnostuitko? Lue lisää Tonystä
Ali Giray - Monikulttuurisuus voimavarana
Ali Giray on Vuoden Pakolaismieheksi nimetty Joensuun Yrittäjät ry:n varapuheenjohtaja ja maahanmuuttajien yrittäjäneuvoja. Giraylla on yli 19 vuoden kokemus pienyrittäjyydestä ja maahanmuuttajayrittäjyydestä Suomessa. Maahan 11-vuotiaana muuttanut kaksikulttuurinen Giray on juuriltaan Turkin kurdi.
Nykyään Girayn yritys työllistää satoja ihmisiä – niin maahan muuttaneita kuin Suomessa syntyneitä. Vanhempani tulivat tänne lukutaidottomina, mutta heidän kaikki kuusi lastaan ovat kouluttautuneet ja menestyneet suomalaisessa yhteiskunnassa.
- Monikulttuurisuus tuo uusia näkökulmia uusia toimintatapoja yrityksiin. Kun meillä on ymmärrys toisistamme ja työkalut edistää yhteistä hyvää erilaisuus muuttuu voimavaraksi. Se on suunta johon olemme menossa ja mitä nopeammin sen hyväksymme sen vahvemman yhteiskunnan rakennamme jo nyt. Mitä enemmän taistelemme vastaan sitä enemmän viivästytetään ratkaisuja. Opetetaan hyväksymistä ja meillä on voimavarat käytössä, Giray painottaa.
Giray puhuu monikulttuurisuudesta omien kokemustensa kautta sekä yrittäjyydestä rohkaisten suomalaisia ketterään kokeilukulttuuriin.
Kiinnostuitko? Lue lisää Alistä
Dirk Ahlborn - Tulevaisuuden julkinen liikenne
Dirk Ahlborn on sarjayrittäjä, Jumpstarter-sivuston perustaja ja toimitusjohtaja sekä Hyperloop Transportation Technologies- yrityksen toimitusjohtaja. Hyperloop Transportation Technologies , Inc. ( HTT ), suunnittelee ja rakentaa kaikkein kannattavinta, nopeinta, turvallisinta ja ympäristöystävällistä järjestelmää ihmisten ja tavaroiden kuljettamiseen.
- Tiimimme on jaettu työskentelyryhmiin sen mukaan, mitkä heidän kiinnostuksen kohteensa ja vahvuutensa ovat. Näin saadaan monta näkökulmaa tähän massiiviseen projektiin, joka sisältää reittien suunnittelun, kapseleiden muotoilun ja kustannusanalyysin. Tiimit työskentelevät pitäen viikoittain sähköisesti yhteyttä ja keskustellen edistyksestään. Hiearkia organisaatiossa on minimoitu, mutta johtajat ovat luonnollisesti ottaneet asemansa, Ahlborn kertoo.
- Ahlbornilla on visio siitä, mitä tulevaisuuden julkinen liikenne ja kuljetusmallit voivat olla. Hän puhuu kuljetuksen tulevaisuudesta ja Hyperloopin rakentamisesta sekä sen tuomista muutoksista ja mahdollisuuksista. Ahlbornin pitkä ura ja monipuolinen tausta liike-elämästä takaa monipuolisen näkökulman käsiteltäviin teemoihin.
Kiinnostuitko? Lue lisää Dirkistä