Jarkko Nyman

Jarkko Nyman

Sanavalmis juontaja

Pitkän linjan näyttelijä Jarkko Nyman on esiintynyt lukuisissa tv-sarjoissa sekä elokuvissa. Parhaiten hänet kuitenkin muistetaan Salatut elämät -sarjasta, jossa Jarkko vieraili jopa miljoonan suomalaisen olohuoneessa päivittäin. Monikaan ei tiedä, että Jarkko on myös kokenut ääninäyttelijä: esimerkiksi Postimies Paten ääni on tuttu perheen pienimmille, ja päivittäin hänet voi bongata Nationan Geographic -kanavan sekä lukuisten mainosten vakuuttavana äänenä. Myös äänikirjojen lukeminen on Jarkolle tuttua.

Alkujaan Oulusta lähtöisin olevalla Jarkolla on rento asenne elämään. Hän on suorasanainen pohjalaisen huumorin viljelijä, jonka sydäntä lähellä ovat mm. liikunta ja musiikki. Nykyään hän luotsaa Patela-bändiään, joka on julkaissut jo kuusi singleä – osa niistä on päätynyt radiosoittoonkin.

Entisenä kilpauimarina Jarkko harrastaa liikuntaa monipuolisesti. Rakkaita lajeja ovat erityisesti toiminnallinen harjoittelu, pyöräily ja uinti, sekä uusimpana aluevaltauksena triathlon, jossa ensimmäinen puolimatka on tavoitteena tehdä vielä kesällä 2018.

Rakentajasuku, maalarin opinnot sekä teatterikorkeakoulun eväät ovat antaneet Jarkolle monipuolisen näkökulman elämään sekä loistavia tilaisuuksia päästä tarkkailemaan erilaisia ihmisiä ja työyhteisöjä, joista riittää kerrottavaa. Juontajana Jarkko on hauska ja luo helposti tilaisuuteen leppoisan ilmapiirin. Oli sitten kyseessä raksamiesten juhlat tai kuorokonsertti, Jarkolta löytyy oikeanlaista asennetta, jolla homma viedään ammattitaitoisesti maaliin.

Video

Pressikuvat

Jarkko Nyman

Jarkko Nyman

Juontaja

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2