Inhimillinen tekijä – riski vai uudistumisen moottori?
“Minä olen vain ihminen.” Tämä lause kuullaan usein, kun jokin menee pieleen ja selitellään. Työelämässä inhimillinen tekijä nähdään helposti virhelähteenä, jopa riskinä. Esimerkiksi 70% tämän päivän kyberturvallisuusriskeistä liittyy ”inhimilliseen tekijään” eikä palomuureihin tai paperilla validoituun tiedonhallintajärjestelmään. Todellisuudessa sama tekijä voi olla ratkaiseva voima – silloin, kun ihminen toimii tietoisesti ja vastuullisesti.
Silloin inhimillisestä tekijästä (”olen vain ihminen…”) kuoriutuu Inhimillinen Tekijä (”Olenhan Ihminen!”): ennakoiva riskien minimoija, strategisten muutosten edistäjä ja arjen uudistumisen moottori. 70% kybertietoturvan riskitason kattamisella Inhimillinen Tekijä hyödyntää myös 30% tietoturvallisuuden teknisistä ominaisuuksista.
On hyväksi kaikille olla eri mieltä
Koska kyse ei ole älykkyydestä tai ilkeydestä vaan toimintaympäristöstä, muutos tapahtuu vain yhdessä. Yksilötasolla yhteisellä areenalla näkemykset keräten, data-analyysin tuloksilla kohti yhteistä tavoitetta etenemisellä – muokaten erilaiset näkemykset ja tunnetilat yhteiseksi ymmärrykseksi ja tahdoksi.
Yhteinen ymmärrys ei tarkoita konsensusteatteria tai yksimielisyyteen komentamista. Päinvastoin. Räväkätkin näkemyserot ovat eteenpäin vievä voima, kunhan ollaan erimieltä samasta asiasta. Tätä kutsutaan psykologisesti turvalliseksi työyhteisöksi. Pahimmillaan “yksimielisissä” organisaatioissa ei olla eri mieltä ollenkaan – vaan puhutaan toisten ohi tai kuunnellaan vain omaa vuoroa odottaen.
Objekti vai subjekti
Olen muutosjohtajana ja puhujana nähnyt kerta toisensa jälkeen, kuinka tämä kysymys ratkaisee organisaation suunnan: onko ihminen objekti, jonka käytös nähdään ongelmana, vai subjekti, joka omalla toiminnallaan kantaa vastuuta ja vie muutosta eteenpäin?
Ajankohtainen esimerkki löytyy tekoälystä:
- Objektiivisena tekijänä ihminen jää helposti AI-addiktion vietäväksi – sovellusten selailuun ja kikkailuun, jolla ei ole strategista hyötyä – ”koska olen vain inhimillinen tekijä niin tekoäly varmasti kohta korvaa…”.
- Subjektiivisena tekijänä ihminen ottaa tekoälyn käyttöön työvälineenä ja sparraajana – ei viihteeksi, vaan suunnan näyttäjäksi. Inhimillisenä Tekijänä käytän tekoälyä ennakoidessani riskejä ja tekemistäni ohjatessani ja lisää käytettävissä olevaa aikaa hankkiessani.
Ero näkyy arjessa, päätöksenteossa ja lopulta tulostaululla.
Yrityskulttuurin anatomia – ja jakoavaimen opetus
Yrityskulttuuri ei ole hyvä tai huono. Se on aina toiminnan (järjen valo) ja käyttäytymisen (tunteen palo) yhdistelmä. Ja tämä yhdistelmä vie joko vähemmän tai enemmän kohti tavoitteita. Tavoitteita kohti eteneminen koostuu siis askelista, jotka ottavat huomioon sekä järjen valon että tunteen palon ja Inhimillisen Tekemisen.
Olen kiteyttänyt tämän 4xR-malliin:
- Reaktio – epävarmuus yllättää (muutoksen kohtaaminen objektinakin)
- Resilienssi – kyky kestää ja säilyttää toimintakyky (muutoksen sisällä olvien murrosten tunnistaminen, ja jotka kohtaan subjektina ja jotka ratkaisen)
- Resonanssi – yhdessä syntyvä syke ja merkitys (ainoa totuus on toiminta ja tulevaisuus tehdään toiminnalla tänään mitä enemmän inhimilliset tekijät Inhimillisellä Tekemisellä välttäen sitä parempi)
- Renessanssi – uuden tason, jopa alun, kuva, mahdollisuus ja suunta
Miltä tämä näyttää käytännössä?
Erään varikon 30 vuotta palvellut asentaja joutui anomaan “lomakkeen anomuslomakkeella” lupaa jakoavaimen ostamiseen. Jakoavainta ei saatu viikkokausiin – ellei hän olisi tuonut sopivaa kotoaan.
Syitä löytyi kaksi:
1. Byrokratia – “näin on aina tehty”.
2. Nuori esihenkilö, joka piti mm. lupien myöntämistä valtansa symbolina.
Byrokratia oli helppo poistaa, mutta luottamuksen rakentaminen vaati enemmän. Ensin piti myöntää, että 30 vuoden kokemuksella asentaja tiesi, millaista työkalua tarvittiin. Toiseksi piti huomata, että päätösvallan siirtäminen etulinjaan vahvistaa esimiehen arvovaltaa – ei heikennä sitä. Ja samaan yhteyteen saada nuori esihenkilö olemaan ylpeä meriiteistään, jolla asemansa oli saavuttanut, mutta myös myöntämään epävarmuutensa ja jopa pelkonsa.
Jakoavaimen ym. työvälineiden hankintaoikeuksien delegointi laukaisi padon: toiminta nopeutui, kustannuksia säästyi ja esimies kasvoi roolissaan, koska ainesta oli. Pian hänet nähtiin asentajan vierellä aloittamassa keskustelua: "Sinä kun olet täällä vuosikaudet ollut, niin miten ratkaisisit tämän?"
Silloin tiesin, että oppi oli mennyt perille – ei konsultin sanomana, vaan heidän itsensä Inhimillisinä Tekijöinä oivaltamana.
Etätyön ja ajankäytön paradoksi
Samaa logiikkaa näen tänään etätyökeskustelussa. On keinotekoista kiistellä, mikä on oikea suhde etä- ja lähityön välillä. Yksi ratkaiseva kysymys on: saavutetaanko tavoitteet?
Jos etänä tulokset paranevat, ollaan oikealla tiellä. Jos taas läsnäolo parantaa yhteistyötä ja suuntaa, tarvitaan työpaikalla oloa. Mutta jos työntekijöitä on pakko komentaa paikalle, ongelma ei ole kalenterissa tai yhteisöllisyyden puutteessa – vaan siinä, ettei työpaikalla olo tunnu merkitykselliseltä. Silloin täytyy selvittää syyt ja korjata juurisyy, tehdä työpaikalla työaika merkitykselliskesi yhteisöllisyydellä eikä vain määrätä läsnäolopäiviä.
Mitä tämä tarkoittaa johtajille?
Kun johtajat ja asiantuntijat ymmärtävät tämän, he näkevät kulttuurin uudessa valossa. Se ei ole irrallinen “pehmeä asia”, vaan organisaation kovin ydinprosessi. Jokainen päätös ja kohtaaminen joko kasvattaa riskejä tai rakentaa renessanssia.
Kysymys ei ole siitä, käytetäänkö resurssit virheiden korjaamiseen vai niiden ennaltaehkäisyyn. Kun inhimillinen tekemättömyys karsitaan, syntyy tilaa Inhimilliselle Tekemiselle – ylpeydelle omasta työstä, palautteen saamiselle ja merkityksen kokemiselle. Myös pelisääntöjen mukaan toimimiseksi (kyberturvallisuus, vastuullisuus, elin-, veto ja pito- ja lumovoima) ja alisuoriutumisen (saavutukset vs. tulokset, lupaukset vs. totuus) syiden eliminoimiseksi. Olipa sitten johdettava tai johtaja.
Nilfisk-pilotin oppitunti
Vuosia sitten Time Manager -kouluttajana valmistelin Uudenkaupungin autotehtaalla kurssia. Sali oli petaamanani laitettu viimeisen päälle, kun sisään ajoi siivooja Nilfiskinsä kanssa – ja pyyhkäisi kaiken täysin sekaisin. Liput ja laput olivat sekaisin pöydillä, kyntä lattialla ja tuolirivit kierossa.
Olin juuri avaamassa suuni, kun huomasin: hän ei vain siivonnut, vaan palautti salin entistä paremmaksi. Hän oli tallettanut kaiken mieleensä ja teki työnsä uskomattomalla tehokkuudella. Äimistyneenä sanoin hänelle: "Rouva, tuo oli huippuluokan suoritus!"
Hän käännähti ovelta, iski silmää ja totesi: "Täytyy poika hoitaa hommat kunnolla, muuten Saabin hinta nousee."
Se oli siinä.
Kuka puhuu?
Olen Juha Wiskari muutosjohtamisen ammattilainen ja organisaatiokulttuurin asiantuntija, kirjailija Myötävirtaan vastavirtaa – ihmisiä murroksissa ja muutoksia ihmisissä sekä älykkään skaalautuvan ja osallistumaan osallistavan GreatGainArena-konseptin kehittäjä.
Puhujana yhdistän kokemuksen ja kapinan, huumorin ja vakavuuden, arjen realismin ja ison kuvan. Kun astun lavalle, en puhu vain muutoksesta. Puhun murroksesta – siitä, kuinka inhimillisestä tekijästä voi tulla Tekijä, ja miten se kääntyy tulokseksi, hyvinvoinniksi ja uudistumiseksi. Tarinoin kokemuksistani ja käytön myös itseäni esimerkkinä, ”koska olenhan vain”…no antaa olla!
