Vastuullinen menestys luo merkityksen
Jere Hietala
Vastuullinen menestys luo merkityksen ja jättää jäljen
Minulle on tärkeää, että ymmärrämme oman vastuullisuutemme kaikkea sitä kohtaan, joka kaiken mahdollistaa. Mikrotason asiat ovat tuoneet minulle upeita asioita elämässä ja siksi pidän tärkeänä huomioida näitä pieniä, mutta kovin suuria tekijöitä, ovat ne sitten ihmisiä, eläimiä, ympäristö tai olotila.
Valtamediat muokkaavat meidän käsityksiämme ihmisen suorituskyvystä ja saavutuksista. Vääristynyt mielikuva menestyksestä hiipii meidän jokaisen mieleen, sillä superjulkkisten ja muiden menestystarinoiden rinnalla oma tekemisemme saattaa tuntua harrastelulta.
Itselläni on sääntö, että kuljen kohti uutta, miettimättä mitä matka tuo tullessaan, tai mihin se vie.
Tavoitteeni on luonnollisesti asetettu korkealle, mutta jo lähelle pääseminen olisi yleisellä mittakaavalla menestystä. Ja jos epäonnistun, mietin ko. “arven” tarinaksi, jonka avulla luon etulyöntiasemaa seuraavaa haastetta varten.
Meillä elämässä kaikki on väliaikaista ja lainassa. Menestys, jonka kokee omaksi, on yhtä tyhjän kanssa, sillä jos kukaan ei arvostaisi menestystäsi, mitä sillä tekisi. Vastuullinen menestyjä ymmärtää, että onnistuminen mahdollistuu monen asian, ihmisen ja tapahtuman kautta ja näin menestystä voi ja tulisi myös käyttää muiden hyödyksi, antamalla takaisin.
Näenkin, että juuri takaisin antamisen taito, vastuullinen menestyminen sekä panostus määrittävät menestyksen. Saaminen vaatii aina luopumista jostakin.
Oman rohkeuteni olen löytänyt yksinkertaisesti kulkemalla kohti kiinnostavaa, pois keskiharmaudesta, vaatien muutosta.
Itselläni paras tapa lähteä liikkeelle on olla ajattelematta matkan insentiiviä, tai pahimipia lopputulemia. Spontaanisuus ja hetkessä eläminen ovat vahvoja polttoaineita rohkeudelle.
Eniten minua motivoi periksiantamattomuus. Tieto siitä, että on antanut kaikkensa, joka päivä, vuosia. Olet joko sitoutunut ja kurinalainen, tai et ole. Äärimmäisen motivoivaa on vahva ote asioihin, halu mennä eteenpäin ja aktivoida oman itsensä evoluutio.
Artikkelin on kirjoittanut palkittu valokuvaaja, sarjayrittäjä ja vaikuttava puhuja Jere Hietala. Jere uskoo, että hänen kutsumuksensa kunniallisen perinnön jättämiseen on merkki oikeiden asioiden tekemisestä oikealla tavalla. Hän näkee nyt alkaneen antamisen ajan, vastuullinen menestys on tullut jäädäkseen ja meidän jokaisen on otettava se huomioon toiminnassamme luodaksemme aitoa arvoa ja merkitystä niin itsellemme kuin ympärillemme.
Haluatko Jeren puhujaksi tilaisuuteesi?