Joko teillä tahditetaan tunnelmaa? Pacing on johtamisen ja työhyvinvoinnin kuuminta hottia juuri nyt.

Monella työpaikalla on eletty poikkeuksellisia aikoja jo useampi vuosi putkeen. Tunnelma on joutunut koetukselle ja ihmiset ovat venyneet jaksamisen äärirajoille. Väki on myös vaihtunut useammassa talossa ja vaihtuvuus on vilkastunut tänäkin keväänä. Moni miettii tälläkin hetkellä seuraavaa siirtoa. Stressi tulee viiveellä vasta kun kaikki on taas hyvin. Sen takia tunnelmasta ja sen johtamisesta kannattaa ottaa tukeva niskalenkki juuri nyt.

Hyvä tunnelma on koko yrityksen menestyksen kivijalka. Hyvä tunnelma lisää tuottavuutta, luovuutta ja tehokkuutta. Se saa meidät tekemään parempia päätöksiä ja asiakkaat suosittelemaan. Huono tunnelma lamaannuttaa ja saa ihmiset kääntymään toisiaan vastaan. Kun tunnelma kiristyy, keskitymme helposti vääriin asioihin ja ajaudumme yhteispelistä yksinpeliin. Se on myös suurin syy pitkiin sairauspoissaoloihin ja irtisanoutumisaaltoihin. STM:n vuosia sitten tekemän tutkimuksen mukaan huono tunnelma maksaa Suomen valtiolle vähintään 24 miljardia euroa vuodessa. Luku on varmasti kasvanut poikkeusaikojen jälkeen.

Tunnelma on tärkeä voima, ja siihen vaikuttaa osaltaan jokainen. Pomon ja tiiminvetäjän rooli on kuitenkin erityisessä asemassa. On tutkittu, että 70% työpaikan ilmapiiristä syntyy esihenkilön ja johtajan tyylin kautta. Esihenkilö ei pärjää tärkeässä tehtävässä yksin, vaan tarvitaan koko tiimin tuki. Jokainen voi osaltaan kysyä: mitä tunnelmalle tapahtuu, kun minä tulen paikalle? Tunnelma tarttuu kuin tauti ja sen tahdittamisesta on tullut kevään kuumin trendi työhyvinvoinnin valmennuksissa ja kick offeissa.

Mitä on pacing?

Tunnelma on energiaa, jota jokaisella on käytössä joka päivä tietty määrä. Jos ylittää jatkuvasti omat voimavarat, elää helposti kuin velaksi ja ongelmat alkavat patoutua. Moni ajattelee kiireen keskellä, että ”pakko tehdä vielä tämä”. Etenkin palvelu- ja sotealalla on yleistä, että omaa jaksamista mietitään vasta kaiken muun jälkeen. Elämällä energiaikkunan sisäpuolella minimoidaan kuitenkin mahdolliset rasitusoireet ja haittailmiöt, ja varmistetaan jaksaminen myös vaikeina aikoina.

Tunnelmantahdittaminen eli pacing on omien voimavarojen ja resurssien suunnittelua ja säätelyä etukäteen. Tahdittamisen tarkoituksena on paitsi rytmittää paremmin työ ja lepo, myös tunnistaa asiat, tilanteet ja ihmiset jotka lataavat akkuja – ja ne, jotka vievät energiaa. Voit listata kaikki viikon tehtävät ja tilanteet asteikolla helppo – keskiverto – vaikea. Niistä tehtävistä, joista saat energiaa ei tarvitse olla huolissaan, niitä voi tehdä niin paljon kuin jaksaa ja ehtii. Tehtäviä, jotka vievät energiaa karsitaan, delegoidaan ja minimoidaan. Jos on helposti innostuvaa tyyliä, voi siirtää tehtäviä myöhemmäksi, tehdä helpoimman kautta ja tehdä vähemmän kuin mihin pystyisi. Tärkeintä on, että energian säätely on jollain tavalla ”omissa käsissä”.

Näin tahditat omaa ja toisten tunnelmaa:

1. Tunnista oma tyyli. Listaa asiat, ihmiset ja tilanteet, jotka lataavat akkujasi: maksimoi näitä. Listaa seuraavaksi asiat, ihmiset ja tilanteet jotka kuluttavat akkujasi: minimoi näitä. Oma tyyli syntyy luontaisista taipumuksista, kyvyistä ja kiinnostuksen kohteista. Oma ajattelu- ja toimintatyyli näkyy myös tavassa miten olemme vuorovaikutuksessa toisten kanssa ja miten toimimme paineen alla. Oma tyyli on hyvä osata sovittaa tilanteen vaatimalla tavalla omiin tehtäviin. Paras tilanne syntyy, kun pääset hyödyntämään omia vahvuuksiasi ja muotoilemaan työtä itsellesi sopivalla tavalla.

2. Ota niskalenkki tunnelmakuormasta. Elämme ajassa, jossa ei riitä että itse onnistuu ja osaa. Olemme usein osa isompaa yhteisöä ja kannamme helposti myös toisten murheita ja haasteita, etenkin muutostilanteissa. Tunnelma kiristyy helposti YT- ja organisaation muutostilanteissa, tai kun työstä tulee puurtamista. Ota ajoissa puheeksi oma tunnelmakuormasi ja pyydä apua. Delegoi, karsi ja mieti mitä voisit tehdä myöhemmin. Ole joustava realisti ja tee vähemmän kuin mihin pystyisit.

3. Tee kalenteriin tilaa lempiasioille. Moni toteaa, että hyvä tunnelma vaatii työtä ja tilaa kalenteriin. Lataamalla ensin omia akkuja, varmistaa että energiaa jää myös oman tiimin ja asiakkaan kohtaamiseen. Lempiasioista voi tehdä itselleen ”tunnelman menun” ja varata niille paikka etukäteen kalenterista. Haastavaan päivään tai tehtävään voi lähteä lupaamalla itselleen jotain kivaa tältä listalta, joskus vaikka jo etukäteen.

4. Ota puheeksi koko tiimin tunnelma. Ei riitä, että hoitaa oman tonttinsa hyvin. Tunnelma on koko tiimin asia ja yrityksen kivijalka, ja sen takia se kannattaa ottaa rohkeasti puheeksi: saako meillä mokata? Voinko kysyä, jos en tiedä? Onko töissä lupa nauraa? Miten voin pitää rajoista oikeasti kiinni, niin että vapaa-aika on vapaa-aikaa ja öisin ei lähetellä meilejä? Miten otamme puheeksi myös vaikeat ja tunnelmaa latistavat asiat?

5. Luota oman esimerkin voimaan. Voimme harvoin muuttaa toisia, mutta voimme vaikuttaa miten itse reagoimme tilanteessa. Luota oman esimerkkisi voimaan, etenkin jos olet esihenkilö, asiakaspalvelija tai tiiminvetäjä. Ole sinä se työyhteisön liekittäjä, joka jaksaa nostaa muita myös pilvisenä päivänä. Ole myös joustava realisti: kukaan ei ole täydellinen ja tunnelman kuuluukin vaihdella. Raskaan päivän jälkeen on kiva yhdessä istua alas, jutella hetki muustakin kuin työhön liittyvästä ja nauttia hyvän tunnelman voimasta.

Marjo Rantanen on tunnelmajohtamisen pioneeri, lisenssivalmentaja ja palkittu Vuoden puhuja 2019. Hänellä on lähes 20 vuoden kokemus liiketoiminnan ja asiakaskokemuksen kehittämisestä, konseptoinnista sekä henkilöstövalmennuksista. Marjo uskoo, että yritykset jotka panostavat työntekijän ja asiakkaan tunnelmaan juuri nyt, menestyvät myös tulevaisuudessa muita ketterämmin. Hänen uusin kirjansa Tunnelman voima ilmestyi loppuvuodesta 2022 ja neljäs kirja paremmasta työelämästä on tekeillä.

Asiakkaamme sanovat

Suomen tärkein tapahtuma-ammattilaisten tilaisuus, Kongressimessut on tehnyt jo useamman vuoden ajan sisältöyhteistyötä Speakersforumin kanssa. Tapahtumasisällön rakentaminen tapahtuma-ammattilaisille vaatii erityistä osaamista, näkemystä ja visionäärisyyttä sekä ennen kaikkea mielenkiintoisia puhujia. Speakersforumilta on löytynyt asiantuntemusta ja apua näihin kaikkiin haasteisiin. Eikä ollenkaan haittaa, että yhteistyö on lisäksi ollut mukavaa ja helppoa!

Petri Hiltunen
Management Events

Speakersforumin palvelu perustuu ajankohtaisen sisällön ja asiantuntijan yhdistämiseen niin, että se yhdistyy tapahtumamme tavoitteiden sekä teemojen tuntemiseen. Tämä säästää selkeästi omaa aikaani sisällön suunnittelussa ja itse järjestelyissä. Kirkon kentässä yllättävä yhdistelmä puhujasisällössä on tärkeää sen ohella, että vieraan sanoma sopii omaamme. Joskus haemme tietoisesti kriittistä näkökulmaa ja käytämme SF:n asiantuntijuutta osana omaa ideointiamme. Kolmanneksi, on helpompaa jos puhujan ja tilaajan välissä on management. Vastausten nopeus ja asiakkaan tarpeiden kuuntelu on asia jota arvostan. Myös nopeus, asiantuntijuus, joustavuus, eli yhteistyö on saumatonta.

Jari Kupiainen
Kirkkopäivät

Suomen suurimpana tapahtumajärjestäjänä meille on tärkeää, että yhteistyökumppanimme tuntee yrityksemme tapahtumat ja niiden tarpeet. On hienoa huomata, kuinka Spekersforumin yhteyshenkilö pystyy briiffini pohjalta tarjoamaan meille puhujia, joiden valinnassa tarpeemme ja tavoitteemme Suomen johtavana tapahtumajärjestäjänä on huomioitu. Erityisesti arvostan asioinnin helppoutta, mutkatonta palvelua sekä henkilökunnan idearikkautta.

Mari Katajamäki
Messukeskus Helsinki

Saan teiltä vinkkejä ja ideoita ajankohtaisista aiheista sekä megatrendeistä. Olette luotettava ja kärsivällinen kumppani. Joskus saatan pohtia aihetta pitkään asiakasvastaavan kanssa, mutta se on kannattanut. Olemme saaneet erinomaista palautetta kaikista teidän kauttanne tulleista puhujista.

Anne Teppo
Espoon Kaupunki

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2