Speakersforumin Vuoden Puhuja, Tulokas ja Duo -voittajat 2025 julkaistu!
(Kuvat ICONIC Creative Oy)
Vuoden Puhuja 2025 – Jani Toivola
Jani Toivola vakuutti äänestäjät Speakersforumin Vuoden Puhuja -äänestyksessä. Jani on tunnettu yhteiskunnallisena vaikuttajana, näyttelijänä ja kirjailijana. Hän on kysytty puhuja ja kouluttaja niin kotimaassa kuin kasvavassa määrin myös kansainvälisesti. Hänen tarinallinen ja kuuntelijaa lähelle tuleva tapansa sanoittaa vaikeitakin asioita sekä puhuttelee kuulijoita laajasti yhteiskunnan eri sektoreilla. Janin kokemus yhteiskunnallisen vaikuttamisen saralta yhdistettynä taiteen ja kulttuurin osaamiseen hakee vertaistaan. Hän on puhunut niin YK:n yleiskokouksessa, kouluissa, isoissa messutapahtumissa, kuin yritysten johtoryhmien edessä.
Janin voi varata puhumaan muun muassa työyhteisön hyvinvoinnista, vuorovaikutuksesta, yhdenvertaisuudesta sekä erilaisuuden kohtaamisesta. Tunnustus myönnetään Janille hänen poikkeuksellisesta esiintymiskyvystään, inspiroivasta otteestaan ja vaikuttavuudestaan.
Ihan mielettömän suuri kiitos kaikille äänestäjille. Minulle merkitsee todella paljon Vuoden Puhuja –titteli. Rakastan puhumista, sanoja ja tarinoita. Uskon sanojen voimaan – ne tuovat toivoa ja ihmiset yhteen, summaa Jani iloisena.
Speakersforumin Vuoden Tulokkaaksi äänestettiin Elina Gustafsson
Elina Gustafsson on entinen nyrkkeilijä, nyrkkeilyn Euroopan mestari, vaikuttaja ja – omien sanojensa mukaan – nykyinen huippu! Hänen puheenvuoronsa johdattavat kuulijan pohtimaan omia tavoitteita, tarkastelemaan tekemisen tasoa ja määrittämään omia rajojaan.
Puheenvuorot levittävät positiivisuutta, valoa, motivaatiota ja inspiraatiota kaikenikäisille kuulijoilleen, muistuttaen, että kaikki on mahdollista ja elämän avaimet omissa käsissä. Voit varata Elinan puhumaan esimerkiksi tiimityöstä ja tiimin rakentamisesta, periksiantamattomuudesta, yhdenvertaisuudesta sekä mielen voimasta.
Esiintyjänä Elina on rohkea, aito ja tunteisiin vetoava. Hänen tarinansa kannustaa tarttumaan uusiin mahdollisuuksiin ja tuo esiin asenteen tärkeyden tavoitteiden saavuttamisessa. Olemme iloisia saadessamme välittää Elinan tarinaa!
Speakersforumin Vuoden Duo – Sointu ja Topi Borg
Tämä rohkea ja vaikuttava sisaruskaksikko pyrkii puheenvuoroissaan avartamaan kuulijoiden maailmankatsomusta ja lisäämään ymmärrystä työyhteisöissä ja yhteiskunnassa käsittelemällä kysymyksiä, kuten:
- Millaista on normaali, ja miksi meidän kaikkien pitäisi käyttäytyä “normaalisti”?
- Miten kohtelemme neuroepätyypillisiä ja niin sanotun "normaalin" ulkopuolelle sijoittuvia ihmisiä?
- Miksi yritykset arastelevat normatiivisten normien pelisääntöjä rikkovien hakijoiden rekrytointia?
Soinnun ja Topin sanoma on innostanut laajaa yleisöä ennennäkemättömällä tavalla kannustaen rakentavaan keskusteluun ja tarttumaan rohkeasti muutokseen. Lämpimät onnittelut kaikille voittajille ja suuret kiitokset äänestäjille!
Vuoden Puhuja 2025 -äänestyksen voittajat ovat jälleen osoitus siitä, miten vaikuttava puheenvuoro herättää ajatuksia, inspiroi ja rohkaisee muutokseen. On ilo saada työskennellä näin upeiden puhujien kanssa ja välittää heidän sanomaansa eteenpäin!” Turo Temmes, Speakersforumin maajohtaja
Haluatko lisätietoa Janin, Elinan tai Soinnun ja Topin puheenvuoroista? Tai kaipaatko uusia ideoita tilaisuuteesi? Ota yhteyttä – me autamme mielellämme!