Johtajuuden matka: kokemuksia, oppeja ja kasvua – Eero Lehtinen
(Kuva: Studio Kukka)
Johtaminen on kuin purjehduskilpailu maailman ympäri – jatkuvaa navigointia muuttuvissa olosuhteissa, päätöksiä epävarmuuden keskellä ja tiimin voiman hyödyntämistä oikealla hetkellä. Pitkän ja tapahtumarikkaan urani aikana olen oppinut, että johtajuus ei ole pelkästään strategiaa ja päätöksentekoa, vaan ennen kaikkea ihmisten kanssa toimimista. Pakko purjehtia -kirjani hengessä uskallan väittää, että johtaminen maissa vaatii yhtä lailla intohimoa, valmistautumista ja sitkeyttä kuin ison miehistön kipparointi maailman merillä. Seuraavat oivallukset ovat nousseet omista kokemuksistani – virheistä, onnistumisista ja tilanteista, joissa johtajuutta on eri tavoin punnittu ja koeteltu.
1. Tiimi on voimavara – mutta vain, jos se toimii oikein
Purjehtiessa tiimin merkitys korostuu: jokainen jäsen kantaa vastuunsa ja hoitaa oman tonttinsa, mutta kukaan ei voi viedä venettä maaliin yksin. Sama pätee työelämässä. Olen nähnyt tiimejä, joilla on kaikki edellytyksen menestyä – mutta silti ne epäonnistuvat. Kovista yksilöistä koottu joukkue ei ole automaattisesti menestyvä tiimi, siihen vaaditaan paljon työtä ja valmistautumista. Toisaalta olen johtanut miehistöjä, joiden amatööreistä koostunut kokoonpano on ollut annettu tekijä, mutta joista on kasvanut toimiva ja yhteisen tavoitteen eteen sitkeästi pyrkinyt menestystiimi.
Mikä erottaa nämä tiimit toisistaan?
Psykologinen turvallisuus ja avoin toimintakulttuuri. Kun jokainen uskaltaa tuoda esiin mielipiteensä ilman pelkoa naurunalaiseksi joutumisesta tai kritiikistä, syntyy aito kilpailuetu – yhteenkuuluvuus ja tiimin jäsenten keskinäinen kunnioitus, joka kantaa läpi vaikeidenkin aikojen. Tämä näkyy erityisesti tilanteissa, joissa paine on kova – kaikki luottavat toisiinsa ja harjoiteltuihin prosesseihin. Menestyvillä tiimeillä on vahva yhteinen suunta, mutta samalla riittävästi joustavuutta ja kykyä mukautua muuttuvaan tilanteeseen sekä ottaa tarvittaessa plan B ajoissa käyttöön.
Purjehtija tietää, että jokainen aallonharja on seuraavan aallonpohjan alku ja koettelevaa myrskyä seuraa ennemmin tai myöhemmin turhauttava tyven. Sama pätee tiimityöhön – tärkeintä ei ole välttää haasteita, vaan luoda tiimi, joka pystyy navigoimaan niiden läpi pitämällä katseen ja fokuksen yhteisessä suunnitelmassa.
2. Virheet eivät ole epäonnistumisia – ne ovat kehityksen raaka-ainetta
Kokeneinkin purjehtija tietää, että jokainen kilpailu opettaa jotain uutta. Virheitä ei voi kokonaan välttää ja niistä voi oppia jopa enemmän kuin yhdestäkään menestystarinasta. Lopulta menestystä merellä mitataan sen kautta, kuka tekee vähiten virheitä tai pääsee niistä vahvempana ja nopeimmin yli.
Komplekseissa projekteissa, joissa aikataulupaineet ovat aina läsnä, tehdään helposti isojakin virheitä niin taloudellisissa kuin aikataulua koskevissa laskelmissa. Ensireaktio on yleensä syyllisten etsiminen, mikä on tietysti inhimillistä, mutta täysin hyödytöntä. Sen sijaan näissä tilanteissa on syytä pyrkiä koko organisaation voimin miettimään, miten tilanteesta selvitään. Ja yleensä lopputuloksena on vahvistunut tiimi sekä toisaalta terveempi ja toimivampi suunnitelma. Tämänkaltaiset kokemukset ovat johtaneet oivalluksiin: virheitä ei pidä peitellä, vaan niistä pitää nimenomaan puhua heti ongelmien ilmaantuessa, jolloin organisaatio saadaan mahdollisimman nopeasti taas oikealle kurssilleen. Korjausliikkeiden jälkeen on tärkeää analysoida missä mentiin vikaan ja miten vastaava tilanne vältetään jatkossa. Toisaalta myös hyvin menneitä toimenpiteitä on hyvä analysoida jälkikäteen, ymmärtää miksi onnistuttiin ja jopa pohtia olisiko operaatiossa vieläkin ollut parantamisen varaa. Tyytyväisyyden tunteeseenkaan ei saa jähmettyä, se on kuin kutsuisi ”Mr. Murphyn” kylään.
Organisaatio, joka sallii virheet ja ottaa ne oppimisprosessin osaksi, kehittyy nopeammin kuin se, joka yrittää viimeiseen asti välttää niitä. Virheet eivät ole epäonnistumisia – ne ovat kehityksen kannalta välttämättömiä askelia. Kun tähän yhdistyy avoin toimintakulttuuri ja salliva ”no blame” ilmapiiri, saadaan käyttökelpoisia ja raikkaita ideoita yllättäviltäkin tahoilta samaan aikaan kun virheisiin päästään reagoimaan lyhyemmällä viiveellä.
3. Valmistautuminen on puoli voittoa – mutta vain, jos se on oikeanlaista
Yksi suurimmista väärinkäsityksistä, jonka olen kohdannut, on ajatus, että hyvä valmistautuminen tarkoittaa täydellistä kontrollia. Itse asiassa olen oppinut, että valmistautuminen tarkoittaa ennen kaikkea kykyä kohdata odottamattomat tilanteet. Valmistautumista siihen, että kaikki ei menekään sen ”täydellisen suunnitelman” mukaan.
Purjehduksessa valmistautuminen on kriittistä: vene, varusteet ja miehistö pitää olla huippukunnossa. Mutta sään ja olosuhteiden muutoksia tai muiden vesilläliikkujien ja kilpailijoiden liikkeitä emme voi kontrolloida. Sama pätee johtamiseen. Monissa mittavissakin projekteissa, joissa jokainen vaihe ja yksityiskohta on lähtökohtaisesti suunniteltu huolellisesti, kaikki on mennyt uusiksi ensimmäisen odottamattoman vastoinkäymisen myötä.
On tärkeää luoda toimintamalleja, jotka mahdollistavat nopean reagoinnin ja päätöksenteon myös silloin, kun suunnitelmat menevät uusiksi.
Hyvä johtaja ei ole se, joka on suunnitellut kaiken pilkuntarkasti etukäteen, vaan se, joka osaa reagoida ja uudelleen reitittää tiimiään yllättävissä tilanteissa sekä tehdä nopeita, mutta silti harkittuja päätöksiä.
Clipper Team Finland
4. Tunteet johtamisessa – este vai voimavara?
Aikoinaan ajattelin, että vahvan johtajan tulisi pysyä etäisenä ja rationaalisena – tunteiden näyttäminen voisi heikentää uskottavuutta. Nykyään tiedän paremmin.
Purjehtiessa tunteet nousevat toistuvasti pintaan: kilpailun paine, pettymys epäonnistumisesta ja vääristä valinnoista reitin varrella, toisaalta voitonriemu tai vauhdin hurma. Mutta jos et hallitse tunteitasi, ne voivat ottaa sinusta vallan. Sama pätee johtamiseen. Emotionaalinen älykkyys on yksi tärkeimmistä johtajan taidoista. Et voi piiloutua omaan torniisi, mutta et voi ostaa tiimisi uskollisuutta myöskään kaveruuden varjolla.
Hyvä johtaja osaa tunnistaa sekä omat että tiiminsä tunteet ja käsitellä niitä rakentavasti. Tämä ei tarkoita sitä, että päätöksiä tehtäisiin pelkällä tunteella – vaan sitä, että tunteiden vaikutus päätöksentekoon tunnistetaan ja osataan kaikissa tilanteissa hyödyntää oikein. Toisinaan on osattava laittaa tunteet syrjään ja tehtävä ikäviäkin päätöksiä, jotta päästään eteenpäin. Olen oppinut, että johtaja, joka osoittaa empatiaa ja ymmärtää tiiminsä tunteita, saa aikaan paremman luottamuksen ja sitoutumisen. Tällöin tiimin vetäjä saa myös vahvemman tuen omissa ongelmatilanteissaan. Kukaan ei selviä kaikesta yksin ja tiimissä piilee valtavat voimavarat nimenomaan yhteisien ja henkilökohtaisten ongelmien selättämiseen. Lopulta juuri sitoutuminen ja keskinäinen luottamus ratkaisevat, kuinka pitkälle tiimi pääsee.
Johtaminen on matka, ei päätepiste
Johtaminen on jatkuva prosessi – matka, jolla ei ole lopullista määränpäätä. Jokainen projekti, jokainen kriisi ja jokainen onnistuminen opettavat jotain uutta. Niistä on kuitenkin osattava aktiivisesti ottaa opikseen – samojen virheiden toistaminen on turhaa ja yksinkertaisesti tyhmää. Se, mikä toimi eilen, ei välttämättä toimi huomenna. Mutta yksi asia on varmaa: menestyksen ytimessä on tiimi, joka uskaltaa toimia yhdessä avoimesti kommunikoiden, oppia virheistään ja luottaa toisiinsa. Johtajana et ole koskaan valmis – mutta juuri se tekee matkasta niin kiehtovan ja ainutlaatuisen.
Kirjoittanut valtameripurjehtija, KTM Eero Lehtinen. Kysy meiltä lisää ja varaa Eero seuraavaan tilaisuuteesi!
