Valmentaja on täällä

Syksyn kohutuimman elokuvan ohjaaja Tuukka Temonen näki 2010- luvun olevan ensimmäinen hetki, kun suuri yleisö on valmis liike-elämään sijoittuvaan elokuvaan. Hän otti työstääkseen yhden suomalaisen yritysmaailman tunnetuimmista tarinoista, tuoden VALMENTAJA- elokuvassaan esiin riskinoton ja menestyksen, sekä sen seurausten kohtaamisen merkityksen. Lopputulos on nähtävissä valkokankaalla 17.10.2018, ja ennen sitä yrityksille suunnatulla ensi-iltakiertueella 21.08. - 13.09.2018.

- Idea lähti siitä, että Suomessa ei ole sitten Törhösen Insiders -elokuvan ole käsitelty businessmailmaa viihteen keinoin. 2010-luku tuntuu olevan ensimmäinen hetki, kun suuri yleisö on valmis liike-elämään sijoittuvaan elokuvaan. Sarasvuo on hyvä hahmo siinä suhteessa, että hänen alansa on aina ollut seurattu. Sitä on seurattu myös kovimman liike-elämän ulkopuolellakin. Sarasvuossa on mielenkiintoista myös se, että hän on tehnyt niin paljon kaikkea muutakin kuin toiminut vain yrityksen johtajana. Olenkin ajatellut, että tämä on pehmeä lasku seuraaviin kovempaa yrittämistä käsitteleville teoksille. Meillä kun on KONEtta, NOKIAa tai vaikka TELIAa, josta saisi ammennettua paljon hyvään elokuvaan, Temonen kertoo.

Entä mitä oivalluksia bisnesmaailmaan vahvasti liittyvän elokuvan teko on herättänyt?

- Oivalluksia on tullut vähemmän, mutta vahvistusta vanhaan sitäkin enemmän. Ehkä isoin juttu on se, että jos vain uskoo omaan tekemiseen niin ne omat tavoitteet tulevat jossain muodossa aina maaliin. Tie ei ole helppo ja siinä on valtava määrä esteitä. Tässä kuin muussakin yrittämisessä on sitten kuitenkin vain kyse uskosta omaan tekemiseen, muistuttaa Temonen.

Valmentaja kiertää Finnkinon ja Bio Rexin teattereita ensi-iltakiertueella yhdessä kanssamme. Puheen voima on vahvasti läsnä näissä yrityksille suunnatuissa tilaisuuksissa, jotka ovat ainutlaatuinen tapa startata syksy. Kiertueella kuullaan palkitun puhujan André Noël Chakerin ajatuksia puhumisen merkityksestä hänen tulevan kirjansa “Puhu tai kuole” -pohjalta. Luvassa on myös innostava talkshow paikallisten vaikuttajien kanssa.

Liput á 25 € + alv. Hintaan sisältyy lounas, leffaherkut ja talkshow by André Noël Chaker and Friends sekä Valmentaja-elokuvan punaisen maton ennakkonäytös Tuukka Temosen isännöimänä. Löydät lisää tietoa kiertueesta täältä

Puhu tai kuole

Mikä on ihmisen suurin pelko? Tutkimusten mukaan käärmeet. Heti toisena tulee julkinen puhuminen. Miksi emme uskalla antaa itsellemme lupaa tulla kuulluksi ja anna asiantuntijuutemme nousta esille?

Ihmiset pelkäävät puhuvatko oikein. Osaavatko he retoriset taidot. Kuinka he osaavat esiintyä ja miten saavat otettua yleisön haltuunsa. Paljon tärkeämpää kuin täydellisyys, on kuitenkin positiivinen ainutlaatuisuus. Se on asia, joka jää mieleen - kaikilla osa-alueilla. Olipa kyse puheesta, tapahtumasta tai bisneksestä. Ei ole olemassa yhtä ainoaa tapaa toimia. Voitat vain olemalla aidosti oma itsesi, aidosti ainutlaatuinen. - Heikkoutesi voi olla suurin vahvuutesi, palkittu puhuja, suomea vasta viidentenä kielenään puhuva André Noël Chaker muistuttaa. Epätäydellisyys ei ole este - se on mahdollisuus, kun sen uskaltaa käyttää oikein.

Toinen yleinen myytti on tekemisen ja puhumisen ero. Varsinkin suomalaisessa kulttuurissa nähdään, että maailma on jaettu kahteen ryhmään; niihin jotka puhuvat ja niihin, jotka tekevät. Ei. Maailma on jaettu kolmeen ryhmään; niihin jotka puhuvat, niihin jotka tekevät ja niihin jotka puhuvat, niin että saavat muut haluamaan tehdä. On oma päätös, mihin ryhmään haluaa kuulua.

Andrén puhujauran 500. keikka lähestyy. Miten kanadalainen juristi on päätynyt suomalaisten rakastamaksi, koko maata kiertäväksi palkituksi puhujaksi? - Kaikki lähtee taustatyöstä ja kolmesta kysymyksestä “MIKSI” Miksi yleisö on edessäsi? Miksi he ovat olemassa? Miksi sinut on kutsuttu puhumaan heille? Sekä kahdesta kysymyksestä “KUKA” Kuka on yleisössä? Kuka sinä olet puhujana? Vasta tämän jälkeen sinulla on oikeus miettiä mitä ja miten aiot puhua.

Asiakkaamme sanovat

Speakersforumin palvelu perustuu ajankohtaisen sisällön ja asiantuntijan yhdistämiseen niin, että se yhdistyy tapahtumamme tavoitteiden sekä teemojen tuntemiseen. Tämä säästää selkeästi omaa aikaani sisällön suunnittelussa ja itse järjestelyissä. Kirkon kentässä yllättävä yhdistelmä puhujasisällössä on tärkeää sen ohella, että vieraan sanoma sopii omaamme. Joskus haemme tietoisesti kriittistä näkökulmaa ja käytämme SF:n asiantuntijuutta osana omaa ideointiamme. Kolmanneksi, on helpompaa jos puhujan ja tilaajan välissä on management. Vastausten nopeus ja asiakkaan tarpeiden kuuntelu on asia jota arvostan. Myös nopeus, asiantuntijuus, joustavuus, eli yhteistyö on saumatonta.

Jari Kupiainen
Kirkkopäivät

Speakersforum on ollut Kiinkon yhteistyökumppani Kiinteistöalan Vuosiseminaarin suunnittelussa viimeiset neljä vuotta todenteolla. Olemme aloittaneet keskustelut aina heti vuoden teemojen selvittyä. Tapahtuman tekijänä on ollut ihanaa luottaa siihen, että Speakersforumilta saa hyviä ehdotuksia. Minä olen kertonut teemat ja millä profiililla haen puhujaa ja sen jälkeen olen saanut listan ehdotuksista. Erityisen hienoa on, että mukaan on aina mahtunut myös oikeasti yllättäviä nimiä, jotka ovat johdattaneet minutkin uusille poluille. Ilman Speakersforumia meillä ei koskaan olisi ollut Bruce Dickinson puhumassa kiinteistöalan tapahtumassa!
Speakersforumin kaltaisen ammattilaisen käyttäminen tuo paitsi uusia ”out of the box” -ideoita, mutta myös tapahtuman järjestäjän kannalta jotain lähes yhtä olennaista: jos puhuja jostain syystä äkillisesti peruuttaa/ ei pääsekään tulemaan, on huojentavaa tietää, että yhteistyökumppani tekee kaikkensa korvaavan puhujan löytämiseksi. Se on mittaamattoman arvokasta.

Kaisa Saarela
Kiinko

Suomen suurimpana tapahtumajärjestäjänä meille on tärkeää, että yhteistyökumppanimme tuntee yrityksemme tapahtumat ja niiden tarpeet. On hienoa huomata, kuinka Spekersforumin yhteyshenkilö pystyy briiffini pohjalta tarjoamaan meille puhujia, joiden valinnassa tarpeemme ja tavoitteemme Suomen johtavana tapahtumajärjestäjänä on huomioitu. Erityisesti arvostan asioinnin helppoutta, mutkatonta palvelua sekä henkilökunnan idearikkautta.

Mari Katajamäki
Messukeskus Helsinki

Saan teiltä vinkkejä ja ideoita ajankohtaisista aiheista sekä megatrendeistä. Olette luotettava ja kärsivällinen kumppani. Joskus saatan pohtia aihetta pitkään asiakasvastaavan kanssa, mutta se on kannattanut. Olemme saaneet erinomaista palautetta kaikista teidän kauttanne tulleista puhujista.

Anne Teppo
Espoon Kaupunki

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2