Alkuvuoden kick-offeissa jälleen apuna
Vuosi 2021 on pian pulkassa ja näin ollen on hyvä suunnata katseet kohti ensi vuoden kick-offeja. Vuoden aloitus on mainio tilaisuus motivoida henkilöstöä uusiin haasteisiin, yhteisen suunnan löytämiseen ja tavoitteiden saavuttamiseen. Mielestämme huolella suunnitellun kick-off tilaisuuden merkitystä ei voi liikaa korostaa, ja haluamme täten olla apunasi ideoimassa ja järjestämässä alkuvuoden vaikuttavimpia puheenvuoroja eri tapahtumiin. Esimerkiksi syventyminen teemoihin kuten rohkeus, ilo, kiitollisuus, muutos ja yhteistyö voivat toimia inspiraationa uusiin oivalluksiin ja näkemyksiin!
Inspiraatiota kick-offeihin löydät esimerkiksi seuraavista puhujista:
Robson Lindberg
Vaikuttava tarina, inspiroiva puhuja
Robson Lindberg kertoo luennoillaan vaikuttavan omakohtaisen tarinansa. Hän valaa esimerkkinsä kautta uskoa siihen, miten kaikki on mahdollista, kun ottaa vastuun omasta asenteestaan, tekemisestään ja menestyksestään. Robson avaa myös sitä, mitä aivovamma tarkoittaa arjessa, ja miten ensisilmäyksellä aivovamma voi olla täysin näkymätön. Mukaansatempaavan, inspiroivan puheenvuoron aikana yleisö saa nähdä kuvia Robsonin kuntoutusprosessista, nauraa mitä synkimmillekkin asioille ja kysyä kysymyksiä. Eikä hätää, Robsonin nauru on yleensä äänekkäin. Koska silloin kun kaikki vaikuttaa synkimmältä ja kaikki tuntuu mahdottomalta on aina helpompaa jos hymyilee!
Ilkka Halava
Arvostettu tulevaisuuden työelämän asiantuntija
Ilkka Halava on tulevaisuustutkija, yritysvalmentaja ja hallitusammattilainen. Hän on yksi Suomen valovoimaisimmista puhujista ja monen organisaation luottosparraaja. Tällä vuosikymmenellä hän on noussut lavalle yli 1.400 kertaa, mukana mm. TEDx Marrakesh. Esityskielinä suomi ja englanti.
Ilkka on moniosaaja, joka valmentaa organisaatioiden kaikkia henkilöstöryhmiä ja ohjaa kokonaisia työyhteisöjä työn murroksen karikoita ohittaen uuden työn sekä paremman tuottavuuden aikakaudelle. Puhujana hän on yksi Suomen laaja-alaisimmista kattaen aihepiirit työn murroksesta oppimisen vallankumoukseen, tulevaisuuden kuluttajasta alue- ja kaupunkikehittämiseen sekä modernin yhteisörakentamisen kysymyksistä sosiaali- ja terveysalan tulevaisuuteen. Ilkka Halavan pitkän ajan puhujakeskiarvo on 4,6 (asteikolla 1-5).
Kaj Kunnas
Valovoimainen juontaja - motivoiva puhuja
Ylen tunnettu selostaja Kaj Kunnas on valovoimainen ja karismaattinen juontaja, moderaattori, jolla pysyy langat käsissä, ja tunnelma on käsin kosketeltava.
Kunnas on toiminut Yleisradion urheilutoimittajana vuodesta 1989 lähtien. Hänet on kuultu niin jääkiekon MM-kisojen selostajana kuin olympialaisten juontajana, selostajana & somettajana. Kunnas omaa myös vankan kokemuksen yritystapahtumien & juhlien juonnoista sekä moderoinneista.
Juontojen lisäksi Kaj Kunnas tunnetaan karismaattisena ja motivoivana puhujana. Kunnas puhuu mm. positiivisuudesta, henkisestä kasvusta, kiitollisuudesta, henkisestä hyvinvoinnista ja tiimistyöstä.
Marjo Rantanen
Speakersforum All Stars - Puhuja & Vuoden Puhuja 2019
Marjo Rantanen on tunnelmamuotoiluun erikoistunut lisenssivalmentaja ja tietokirjailija (Tunnelmamuotoilu, Talentum Pro, Tunnelmajohtaminen, Alma Talent). Marjolla on yli 10 vuoden kokemus liiketoiminnan ja asiakaskokemuksen kehittämisestä sekä konseptoinnista ja henkilöstövalmennuksesta. Marjo auttaa tulevaisuuden menestyjiä, yrityksiä ja yhteisöjä luomaan parhaita kokemuksia ja johtamaan tunnelmaa myös muutoksen keskellä. Marjo on yksi Speakersforumin suosituimpia luennoitsijoita ja valittiin Vuoden Puhujaksi 2019. Valmentajana Marjo osaa kääntää hevin teorian ja kokemuksen mukaansa tempaaviksi esimerkeiksi ja tarinoiksi viihteellisellä tavalla. Luennoitsijana Marjo on osallistava, rento ja humoristinen. Marjo saa yleisön viihtymään ja rentoutumaan, tunnelman keventyminen on käsinkosketelevaa.
Marjon suosituimpia aiheita on mm. Tapahtumamuotoilu, henkilöstökokemus ja työhyvinvointi ja miten johtaa tunnelmaa muutoksessa. Marjo tekee aiheista myös pidempiä workshoppeja ja on myös kokenut tapahtumien juontaja ja moderaattori.
Olli Keskinen
Parempi työpäivä!
Speakersforumin Vuoden Aihe 2019
Olli Keskisen riemukkaan hauska puhe-esitys Parempi työpäivä on takuuvarma hitti, joka elää kuulijoiden puheissa vielä pitkään esityksen jälkeen. Ollin tarinoiden punainen lanka, paremman työpäivän idea, on se, että meidän tulisi tehdä yhä parempaa tulosta yhä vähemmällä vaivalla. Ollin Parempi työpäivä valittiin Vuoden Aiheeksi 2019.
Ollin havainnot ovat usein humoristisia, mutta myös ajatuksia herättäviä, inspiroiviakin. Millainen ihminen olen työntekijänä, esimiehenä, yrittäjänä, myyjänä, asiantuntijana, asiakaspalvelijana, yhteisön jäsenenä? Olli pohtii terävästi suomalaista arvomaailmaa, hyvinvoinnin ihannetta, yksilökeskeisyyttä, stressiä, kiirettä ja paineita. Yleisö pääsee useampaan otteeseen tarkistamaan omia asenteitaan. Esityksen kesto 45-90min.
Sari Havas
Virtaa vuorovaikutukseen
Sari Havas on näyttelijä, käsikirjoittaja, valmentaja ja puhuja. Sari on valmistunut teatteritaiteen maisteriksi 1990 lisäksi hänellä on parisuhde- ja seksuaaliterapeutin koulutus 2007. Sari on näytellyt lukuisissa TV -sarjoissa, elokuvissa ja teatteriesityksissä. Sari on Suomen improvisaatioteatterin pioneereja.
Sari Havas on karismaattinen ja inspiroiva puhuja. Sari puhuu aiheista, joita kohtaa työssään näyttelijänä päivittäin: esiintymistaito, työyhteisön dynamiikka ja vuorovaikutus. Sarin valmennustapa on ihmisläheinen ja konkreettinen. Hän uskoo elämyksen voimaan. Muutos tapahtuu vain oman kokemuksen ja elämyksen kautta, siksi Sarilla on powerpointtien asemasta aktivoivia harjoitteita jopa webinaareissa mukana. Sarin energia tempaa mukaansa osallistujat, jopa sen ujoimmankin. Sari luo valmennuksiinsa turvallisen ja luottamuksen ilmapiirin, jossa osallistujat saavat positiivisen ja voimauttavan kokemuksen.
Stefan Hyttfors
Futurology, business development and innovation
Stefan Hyttfors is one of the most popular lecturer in Sweden in the areas of futurology, business development and innovation. Stefan lectures on how innovation, disruptive technologies and behavioral change affects the worlds of business and social issues. Themission is to inspire as many as possible to embrace change.
Stefan is a passionated and entertaining speaker with excellent rhetorical, and multi-media presentation skills. To ensure relevance and make each listener both challenged and inspired he blends historical facts with innovations in a tailor made high-energy session. His lectures mix together visions of the future, business trends, and societal changes in an unique way.