Vuoden Tulokas 2024 –ehdokkaat

On aika äänestää Speakersforumin Vuoden Tulokasta 2024! Ehdokkaat ovat näyttäneet taitonsa esimerkillisellä tekemisellään ja tuoneet uusia näkökulmia keskusteluun, osoittaen syvällistä asiantuntemusta omilla erikoisaloillaan tuoden heidät nyt pysyvästi myös puhuja-alalle. Anna äänesi Vuoden Tulokkaalle!

Lotta Saahko

Lotta-Sofia Saahko on innostava puhuja, joka valaa uskoa omien unelmien toteutumiseen. Hän on elänyt lapsuutensa ulkomailla, mutta palasi korona-aikana Suomeen pappansa yläkertaan, jossa hän kirjoitti parissa vuodessa useita menestyskirjoja ja käynnisti viraalin someprojektin yhdessä isoisänsä kanssa. Hänen lempiaiheensa keskittyvätkin juuri näihin teemoihin, eli omien unelmien toteuttamiseen, kansainväliseen identiteettiin, suomalaisuuteen ja ikäihmisten arvokkaaseen elämään.

Marja Kihlström

Marja Kihlström on muutoksen tekijä, Puhu Muru brändin luoja ja erityistason seksuaaliterapeutti (NACS), joka herättää ihmiset ymmärtämään, miten salaisuudet ja vaietut asiat vaikuttavat meissä. Johtoryhmistä työntekijöihin Marja vie jokaisen syvälle omaan mieleen ja palauttaa sieltä näkemään, miten kokonaisvaltaisesti hyvinvoiva työntekijä on muutoksen ytimessä. Hän puhuu suoraan oikeilla nimillä, koskettaa, naurattaa ja haastaa jokaisen kuuntelijan läpi ennakkoluulojen.

Henri Hujala

Henri Hujala nousi ryminällä suomalaisten talousvaikuttajien joukkoon. Tästä osoituksena nimitys vuoden 2022 suomalaisten oman talouden vaikuttajien TOP20 listalle. Henri ehti ensimmäisten 1,5 yrittäjävuotensa aikana pitää yli 100 puhujakeikkaa, joiden avulla hän innosti erityisesti nuoria tarttumaan raha-asioihin mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Hänet tunnetaan myös uusien ajatusten herättäjänä ja vanhojen toimintatapojen rohkeana kyseenalaistajana.

Aicha Manai

Yrittäjyyden, maahanmuttokysymysten sekä diversiteetin ja inkluusion asiantuntija Aicha Manai, kouluttaa yrityksiä ja organisaatioita kohtaamaan tulevaisuutta ymmärtämällä paremmin nykyhetken trendejä. Hän laajentaa yleisön ymmärrystä mm. monimuotoisuuden edistämisestä, yrittämisen olosuhteista ja tulevaisuudesta Suomessa sekä maahanmuuttoon ja nuorisoon liittyvistä kysymyksistä. Aicha on taustaltaan ekonomi, yritysneuvoja ja työelämävalmentaja.

Mikko Kalliola

Mikko Kalliola on vuosien varrella valmentanut satoja yrityksiä ja tiimejä huippu arvioin ja vaikuttavin tuloksin. Puhujalavojen ulkopuolella Mikko tunnetaan markkinointitoimisto Aava & Bangin perustajaosakkaana ja luovana johtajana. Puhetilaisuuksissa hän saa kiitosta omaperäisestä näkökulmasta, räjähtävästä energiasta ja ylitsepursuavasta huumorista.

Mari Pantsar

Mari Pantsar on yksi tunnetuimmista kotimaisista ilmasto-, luonto- ja kiertotalousratkaisujen puolesta puhujista. Erityisesti kiertotalous yhdistetään usein Mari Pantsariin. Hänen johdollaan Sitra valittiin maailman parhaaksi julkisen sektorin kiertotalousorganisaatioksi maailman talousfoorumin toimesta vuonna 2018. Mari puhuu ihmisen ja muun luonnon suhteesta, arvoista, tulevaisuuden taloudesta ja tulevien sukupolvien hyvinvoinnin varmistamisesta. Ennen kaikkea hän puhuu kuitenkin toivosta, ratkaisuista ekologisiin haasteisiin ja siitä, mitä jokainen yksilö ja organisaatio voi osaltaan tehdä.

Elina Bono

Energinen ja innostava Elina Bono on luovan toimiston Sherpan toimitusjohtaja. Parhaiten hänet tunnetaan alalla monista markkinoinnin menestystarinoista kuten Oikotien "Kun aika on", Sanoman "Aina tulee sanomista" ja VR:n "Matkalla", mutta eniten hän syttyy myynnin ja markkinoinnin yhteistyöstä. Elina on pitkän uransa aikana tehnyt brändi-, tapahtuma- ja performancemarkkinointia, viestintää, tutkimusta ja myyntiä mainostajan, median ja toimiston asiantuntija- ja johtotehtävissä.

Nyt voit käydä äänestämässä suosikkiasi täältä!

» Äänestä tästä

Asiakkaamme sanovat

Speakersforum on ollut Kiinkon yhteistyökumppani Kiinteistöalan Vuosiseminaarin suunnittelussa viimeiset neljä vuotta todenteolla. Olemme aloittaneet keskustelut aina heti vuoden teemojen selvittyä. Tapahtuman tekijänä on ollut ihanaa luottaa siihen, että Speakersforumilta saa hyviä ehdotuksia. Minä olen kertonut teemat ja millä profiililla haen puhujaa ja sen jälkeen olen saanut listan ehdotuksista. Erityisen hienoa on, että mukaan on aina mahtunut myös oikeasti yllättäviä nimiä, jotka ovat johdattaneet minutkin uusille poluille. Ilman Speakersforumia meillä ei koskaan olisi ollut Bruce Dickinson puhumassa kiinteistöalan tapahtumassa!
Speakersforumin kaltaisen ammattilaisen käyttäminen tuo paitsi uusia ”out of the box” -ideoita, mutta myös tapahtuman järjestäjän kannalta jotain lähes yhtä olennaista: jos puhuja jostain syystä äkillisesti peruuttaa/ ei pääsekään tulemaan, on huojentavaa tietää, että yhteistyökumppani tekee kaikkensa korvaavan puhujan löytämiseksi. Se on mittaamattoman arvokasta.

Kaisa Saarela
Kiinko

Speakersforumin palvelu perustuu ajankohtaisen sisällön ja asiantuntijan yhdistämiseen niin, että se yhdistyy tapahtumamme tavoitteiden sekä teemojen tuntemiseen. Tämä säästää selkeästi omaa aikaani sisällön suunnittelussa ja itse järjestelyissä. Kirkon kentässä yllättävä yhdistelmä puhujasisällössä on tärkeää sen ohella, että vieraan sanoma sopii omaamme. Joskus haemme tietoisesti kriittistä näkökulmaa ja käytämme SF:n asiantuntijuutta osana omaa ideointiamme. Kolmanneksi, on helpompaa jos puhujan ja tilaajan välissä on management. Vastausten nopeus ja asiakkaan tarpeiden kuuntelu on asia jota arvostan. Myös nopeus, asiantuntijuus, joustavuus, eli yhteistyö on saumatonta.

Jari Kupiainen
Kirkkopäivät

Saan teiltä vinkkejä ja ideoita ajankohtaisista aiheista sekä megatrendeistä. Olette luotettava ja kärsivällinen kumppani. Joskus saatan pohtia aihetta pitkään asiakasvastaavan kanssa, mutta se on kannattanut. Olemme saaneet erinomaista palautetta kaikista teidän kauttanne tulleista puhujista.

Anne Teppo
Espoon Kaupunki

Suomen suurimpana tapahtumajärjestäjänä meille on tärkeää, että yhteistyökumppanimme tuntee yrityksemme tapahtumat ja niiden tarpeet. On hienoa huomata, kuinka Spekersforumin yhteyshenkilö pystyy briiffini pohjalta tarjoamaan meille puhujia, joiden valinnassa tarpeemme ja tavoitteemme Suomen johtavana tapahtumajärjestäjänä on huomioitu. Erityisesti arvostan asioinnin helppoutta, mutkatonta palvelua sekä henkilökunnan idearikkautta.

Mari Katajamäki
Messukeskus Helsinki

Hae

Hae tapahtumaasi sopivia puhujia & juontajia. Käytä tarkennettua hakua, mikäli haluat tarkentaa hakukriteerejä.

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2

Pyydä tarjous

Tee varaus tai pyydä lisätietoa puhujista - saat ehdotukset jo samana työpäivänä! Varaa puhuja sekä online- että livetilaisuuksiin. Lomakkeen lähetys ei sido mihinkään.

Tapahtuman tiedot
1
Yhteystiedot
2