Timo Polari
Selviytyjät
Huhtikuussa 1997 Timo Polari jäi ainoana eloon Grönlannin mannerjäätikön murhenäytelmästä, jossa kaksi hänen ystäväänsä menehtyivät. Viisi vuotta myöhemmin Polari toteutti näiden kolmen miehen unelman etelä-navalla.
Polarin tarinassa yhdistyvät kiehtovalla tavalla henkinen ja fyysinen voima sekä kauneus, viisaus ja elämän ainutkertaisuuden oivaltaminen. Timo Polarin tarina on universaali kasvu- ja selvitymiskertomus, jonka teemat koskettavat jokaista ihmistä. Timo Polari on kiehtovan monipuolinen sekoitus karaistunutta vaeltajaa, intuitiivista taiteilijasielua ja pehmeää perheenisää. Timon esitys koskettaa, kohottaa ja saa kuulijan näkemään maailman uusista näkökulmista.
Selviytymisen lait ovat samat kaikkialla: erämaissa, työelämän haasteissa, vaikean avioeron yhteydessä, taloudellisissa vaikeuksissa, terveyteen liittyvissä ongelmissa sekä globaalissa epävarmuudessa. Timo Polarilla on erittäin laajasti omakohtaisia kokemuksia sekä perehtyneisyyttä selviytymisen universaaleihin teemoihin. Grönlannin onnettomuuden lisäksi Timo pelastanut itsensä ja kaksi muuta ihmistä hukkumiskuolemalta sekä jäänyt eloon tuhoisasta auto-onnettomuudesta.
Timo kertoo puheenvuorossaan, miten ennakoida ja välttää kriisit, onnettomuudet ja vaikeudet sekä miten niistä selviydytään – ennemmin tai myöhemmin jokainen yksilö, yhteisö ja liikeyritys tulee vaikeuksia joka tapauksessa kohtaamaan.
Pressikuvat
Artikkelit
Henkilökohtaisenkehityksen valmennus
Tiimityönvalmennus
Tiimityö & Menestyvä tiimi
Artikkelit
Mitä jos? -podcastin vieraana Petteri Kilpinen
Petteri Kilpinen on toiminut pitkään toimitusjohtajana, johtajien neuvonantajana ja useiden yritysten hallituksissa. Hänen missionsa on parantaa yksilöllisellä tavalla johtajien ja asiantuntijoiden henkistä ja fyysistä suorituskykyä sekä kokonaisvaltaista
u 22 Toukokuu
Mitä jos? -podcastin vieraana Rosa Nenonen
Rosa Nenonen on tietokirjailija, puhuja ja positiiviseen psykologiaan pohjautuvan hyvän elämän akatemia Pilots Helsingin perustaja. Puhuessaan Rosa yhdistää ainutlaatuisella tavalla modernin tutkitun tiedon omiin oivalluksiinsa hyvästä elämästä. Rosa halu
u 15 Toukokuu
Tulevaisuuden menestyjät valjastavat intohimon ja rohkeuden pääomaksi
Intohimo on voimakas tunne tai halu, joka ajaa meitä tekemään jotain, josta nautimme tai joka on meille tärkeää. Se on syvä innostus, joka saa meidät antamaan parhaamme ja ponnistelemaan tavoitteemme saavuttamiseksi. Intohimo voi kohdistua mihin tahansa e
| 9 Toukokuu