Hallitusammattilainen
Pekka Mattila
Strateginen johtaminen
Valtiotieteiden tohtori Pekka Mattila toimii professorina (Associate Professor) Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Vuosina 2011–2021 hän toimi myös Aalto University Executive Education -yhtiön toimitusjohtajana. Pekka valmentaa erilaisissa johdon ohjelmissa niin Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa kuin Pohjois-Amerikassa.
Hänen erikoisalueitaan ovat organisaatiokäyttäytyminen ja -kulttuuri, työelämän muutos, ylimmän johdon työskentely, muutoksen johtaminen, strateginen johtaminen, strateginen markkinointi sekä liiketoimintamalli-innovaatiot ja palvelujohtaminen.
Yli kymmenen finanssialan kehitys- ja johtotehtävissä vietetyn vuoden jälkeen Pekka Mattila siirtyi 2008 markkinoinnin ratkaisuiden ja liikkeenjohdon konsultoinnin pariin. Hän on toiminut tai toimii parhaillaan hallituksen puheenjohtajana tai jäsenenä muun muassa median, muodin, verkkokaupan, elintarviketeollisuuden, oppimisteknologian, rakennusteollisuuden ja finanssialan yrityksissä. Pekka on ollut aktiivinen myös julkisissa luottamustehtävissä, etenkin Helsingin kaupunkikonsernissa.
Pekka Mattila on julkaissut monipuolisesti erityisesti henkilökohtaisen johtajuuden, muutoksen johtamisen ja strategisen markkinoinnin teemoista. Helsingin yliopistossa sosiologian alalla suoritettujen tutkintojen (VTT 2006, VTM 2003) jälkeen hän syvensi liikkeenjohdon osaamistaan London Business Schoolissa (Executive MBA 2010).
Vuosien mittaan Pekka Mattila on toiminut neuvonantajana ja valmentajana yli 480 pohjoismaiselle tai kansainväliselle suuryritykselle, kasvuyritykselle, julkisen sektorin organisaatiolle ja järjestölle. Hän on kansainvälisesti kysytty puhuja erilaisissa vaikuttajatapahtumissa ja seminaareissa.
Teemat mm.
• Organisaatiokäyttäytyminen ja -kulttuuri
• Työelämän muutos
• Ylimmän johdon työskentely
• Muutoksen johtaminen
• Strateginen johtaminen
• Strateginen markkinointi
• Liiketoimintamalli-innovaatiot ja palvelujohtaminen